lauantai 29. elokuuta 2015

Last weekend in Stockholm



Viime viikonloppuna teimme lasten kanssa pikareissun Tukholmaan. Matka oli vähän erilainen kuin tavallisesti, sillä nyt mukanani oli vain kaksi nuorinmaista. Eivät hekään enään niin kovin pieniä ole ja siitä syystä matkaamme ei voi sanoa lapsiperheen matkaksi. Tämä kesä onkin ollut erilainen myös kotona, sillä isoveli on armeijassa ja tytärkin varsin usein pois kotoa omissa menoissaan. Olemme siis paljon kolmistaan.



Tukholma on Helsingin ohella minulle tärkeä paikka maailmassa, vähän niinkuin kotikaupunki, vaikken siellä ole koskaan asunut. Ensinmäisen kerran olin Tukholmassa 16 vuotiaana ja sen jälkeen olen käynyt siellä melkein vuosittain, joskus jopa useita kertoja vuodessa. Kaupunki tuntuu siksikin kotoisalta. Olen vuosien varrella nähnyt myös muutoksen ja vaikka suurin osa onkin positiivista, ei itseäni miellytä lainkaan Gamla Stanin muuttuminen turistirihkama paikaksi.




Tällä kertaa kuopus oli järjestänyt meille tiukan ohjelman, juoksimme nimittäin hänen perässään kaupasta toisen tarkan suunnitelman mukaisesti. Ja kyll, hän tiesi tarkkaan minne mennä, oli etukäteen selvittänyt lemppariliikkeiden sijainnit.



Pojan kanssa notkuimme sitten kaupassa jos toisessakin ja yritimme etsiä istumapaikkaa liikkeistä. Ihmeekseni veli viihtyi mukana ja kesti miehekkäästi kaikki vaatekaupat valittamatta ( paremmin kuin minä ), taisipa jopa viihtyä joissakin, sillä Tukholma on täynnä toinen toistaan kauniimpia tyttöjä. Alunperin poika oli sitä mieltä, että miksi mennä Tukholmaan, kun se on ihan samanlainen kuin Helsinki. No eihän se ole.



Matkalla tietysti söimme myös hyvin ja vietimme muutenkin mukavaa aikaa yhdessä. Kuvasaldo jäi vähän onnettomaksi täällä kertaa, aina ei vaan jaksa kuvata. Muutenkin perheen tai ystävien kanssa ollessa ei aina edes muista kuvata, kun on niin mukavaa. Itselläni valokuvaus vaatii jonkin verran keskittymistä, jotta olen tyytyväinen kuviin ja otankin niitä mieluiten yksin ollessasi. Mukavaa viikonloppua kaikille !


Muistakaahan osallistua Habitare messulippujen arvontaan alla olevassa postauksessa. Voittoina on messuliput Habitare messuille 9.-13.9.2015 viidelle onnekkaalle !
Share:

13 kommenttia

  1. Ihana tunnelma kuvissa ja tekstissä. Kuvasi on niin priimoja, että ollos huolehti vaan. Rentoa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina :) Onhan ne ihan hyviä mutta olisin halunnut kuvata myös kaupungilla.

      Kiitos samoin !

      Poista
  2. Ihania lapsia sulla.

    Voi elämä, mua niin naurattaa tuo kommentti "Miksi mennä Tukholmaan, kun se on ihan samanlainen kuin Helsinki". Ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta <3 Ja ovat aina matkoilla parhaimmillaan, meillä kiukutellaan sitten kotona ;)

      Joo, hän olisi halunnut matkustaa Bora Boraan :D Voi apua !!!

      Poista
  3. Ihania kuvia! Siis niin kauniita ja ihana tunnelma :))

    VastaaPoista
  4. Sitkeä poika, kun on jaksanut siskon tahdissa kierrellä kauppoja :)
    Minun esikoiseni hinkuaa kanssani kahden laivalle. Ehkä on tullut poika äitiinsä, koska matkan tarkoituksena olisi syödä hyvin laivalla ja Tukholmassa. Muulla ei kuulemma ole niin väliä :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin kyllä, käytiin sika monessa kaupassa ja jokaisessa sisko sovitteli vielä vaatteita. Ehkä se oli ne nätit ruotsalais tytöt ;)

      Kuulostaa ihanalta suunnitelmalta, parasta siinä varmaan olisi tuo kahden keskinen aika äidin kanssa. Meillä vieläkin lapset nauttivat, jos saavat tehdä jotain kahdestaan kanssani. Tyypillistä kai monilapsisissa perheissä :)

      Poista
  5. Ihania kuvia kauniista Tukholmasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tukholma on aina kiva kaupunki käydä.

      Poista
  6. Ihania kuvia ja sulla on mielettömän kauniit lapset!! Ihailtavan määrätietoinen tuo tyttäresi, kun oli valmistellut etukäteen tarkan toimintasuunnitelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3

      Hän on hyvin määrätietoinen ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig