Eilen satoi ensilumi tänne pääkaupunki seudulle. Yleensä katson aamulla ennen töihin lähtöä säätiedotuksen, eilen se kuitenkin unohtui ja niin jalassa oli Converset. No, nillä oli kiva tulla kotiin lumituiskussa. Ehkä lumi vähän piristää, sillä olen viime aikoina ollut kovin väsynyt. Loppviikosta tuntuu, ettei jaksa töiden jälkeen enään yhtään mitään ja niin jäävät blogipostauksetkin tekemättä. Kuva on viime viikonlopulta, jolloin innostuin piirtelemään pitkästä aikaa. Harmaa neule on kuopuksen käsityö koulusta. Tarkoitus olisi tehdä sukat, mutta kuinka tytär, joka ei ole ennen Suomeen muuttoa koskaan tehnyt käsitöitä, voisi onnistua. Ehdotin hänelle, että kysyn opettajalta, voisiko hän neuloa vaikkapa kaulahuivin sukkien sijaan. Tytär ei kuitenkaan halua. Ymmärrän, ettei hän halua mitään erikoiskohtelua, mutta sukat tuskin valmistuvat. Tässä linkissä kuitenkin vähän juttua ulkomailla asuneiden suomalaislasten paluusta suomalaiseen kouluun.
Viikonloppuna aion levätä ja ulkoilla kauniissa lumisessa Helsingissä. Ja ehkäpä käydä myös joulukadun avajaisissa. Millaisia viikonloppu suunnitelmia sinulla on ?
