lauantai 10. toukokuuta 2014

Black autumn


Viime viikolla ehdin käväistä pressitilaisuudessa, jossa oli esiteltiin syksyn muotia. Nautittuani Murun herkullisesta aamiaisesta siirryin ihastelemaan syksyn värejä vaatteissa, kengissä ja laukuissa. Koska rakastan mustaa, harmaata ja valkoista pukeutumisessani, kiinnitin huomioni tietysti näihin väreihin. Toki muitakin värejä syksyksi on tarjolla, syvää viininpunaista ja metsänvihreää, unohtamatta tietysti meidän suomalaisten rakastamaa sinistä. Garcia Jeansilla oli omaan makuuni sopivia rentoja teeppareita, pehmeitä neuleita, takkeja ja sekä farkkuja. Tältä trendikkäältä ja nuorekkaalta italialaiselta merkiltä tulee 10 mallistoa vuodessa kauppoihin ja lisäksi heillä on farkuissa perusmallisto, joka pysyy samana malliltaan vain pesu vaihtuu. Garcia Jeansilla on mallistot miehille, naisille, pojille ja tytöille. Heidän tuotteitaan myyvät ainakin Aleksi 13 ja Moda Kampissa. Kesämallistot ovat jo kaupoissa, joten kannattaa käydä katsomassa vaikkapa perheen nuorten kanssa, sillä hinnoiltaan tämä merkki hieman edullisempi kuin esim. Diesel.


Yllä olevissa kuvissa kaikki vaatteet ovat Garcia Jeansilta. Ihastuin itse tuohon rentoon harmaaseen neuleeseen ja niitähän e voi olla koskaan liikaa ? Myös luonnonvalkoisena ja mustana löytyi aivan ihania isoja neuleita syksyyn. Ihastuin myös alla olevassa kuvassa näkyvään Beck Söndergaardin ankeriaan nahasta tehtyyn pikku pussukkaan. Aika huimaa - vai mitä ? Nahka oli todella pehmeää ja tuollaisessa pikkulaukussa voisi pitää vaikka huulipunna ym. muita pieniä käsilaukussa kulkevia juttuja.


                               Rentoa lauantai-iltaa blogiystävät !
Share:

4 kommenttia

  1. Tuo harmaa neule iski minunkin silmääni - tykkäsin myös tuosta nahkatakista, olettaen, että se on nahkaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan varmaan aikaisemminkin ihasteltu näitä harmaita neuleita, niitähän ei voi olla koskaan liikaa :)

      Poista
  2. Voi ihanaa harmaata ja mustaa syksylle! Ihana! Ainakin tiedän mistä saan sitä syksyllä niin kaipaamaani harmaata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ol kyllä aika ihania juttuja, muitakin värejä löytyy mutta jotenkin taas oma huomio kiinnittyi noihin tummiin sävyihin ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig