torstai 6. maaliskuuta 2014
Ilonassa hyvässä seurassa
Uudessa Ilonan muotinumerossa on juttu meistä aikuisista bloggareista. Kanssani jutussa ovat Anne Muotimielessä blogista ja Marjukka Fab Forty Something blogista. Mukavaa että meitä aikuisia bloggareita on yhä enemmän, samoin kuin aikuiset lukijatkin ovat lisääntyneet. Moni teistä lukijoista taitaa tietääkin, että pidin jo ennen tätä blogia useita vuosia blogia, jossa kerroin asukuvien, sisustuksen lisäksi myös asumisesta ulkomailla. Tuo blogini oli aluksi suomenkielinen, mutta koska suurin osa lukijoistani oli muualta kuin Suomesta vaihdoin kielen englantiin. Kaikenkaikkiaan taisin blogata melkein 4 vuotta. Sitten pidin pienen tauon ja aloitin tämän uuden blogini, joka keskittyy enemmän pukeutumiseen ja muotiin. Erityisen iloinen olen teistä ( uusista ja vanhoista ) lukijoistani, kiitos siis juuri sinulle, että luet blogiani !
Ilonasta vielä sen verran, että lehdessä on paljon kivaa luettavaa. Itse tykkäsin jutusta, jossa toimittaja laskee kotiinsa ( vaatekaapeille ) stylistin ja valokuvaajan. Auts !!! En tiedä uskaltaisinko tuota itse tehdä . . . Toiveikasta torstaita teille kaikille !
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
©
Sara S. | All rights reserved.
Täytyy käydä tänään ostamassa Ilona. On tosiaan kiva, kun juttuja tehdään meidän aikuistenkin näkökulmasta. Sinähän oletkin tosikonkari bloggaaja. Onpa hyvä, kun aloitit tämän blogin kirjoittamisen, sitä on mukava seurata.
VastaaPoistaIlonassa olikin yllättävän paljon luettavaa. Minustakin on mukavaa, että meidät aikuset bloggarit on huomattu :)
PoistaNo, niin taidan olla ;) Kiitos, sinullakin on kiva blogi :)
Lehdessä tosiaan oli paljon luettavaa, teidän blogiartikkeli oli mukavasti toteutettu.
PoistaMahtavaa, että pääsitte Ilonaan ja mukavaa, että teitä aikuisiakin nostetaan esille. Blogimaailmassa kun enemmän esillä tuntuu olevan ne nuoret bloggaajat.
VastaaPoistaKiitos Reetta. Aikuiset ovat vasta viime vuosina löytäneet blogit ja meitä varmasti tulee vielä paljon lisää :)
PoistaKommentoinkin jo tuonne aiempaan postaukseen siitä, miten kiva oli löytää "tuttuja" Ilonasta. Ja myös minulle kolahti tuo juttu toimittajan vaatekaapin järkeistämisestä. Ihan samalla sanalla auts;)
VastaaPoistaKiitos kivasta kommentistasi tuonne aiempaan postaukseen :) Hih, se oli aika hauska juttu :D
PoistaOI! Täytyykin ostaa :)
VastaaPoistaKiva :)
PoistaHieno juttu :), pitääpä ostaa Ilona.
VastaaPoistaKiitos Liisa :) Ilonassa oli paljon kivaa luettavaa.
PoistaEn tiennytkään, että olet blogannut niin kauan! Juttu oli oikein kiva.
VastaaPoistaAi, luulin että tiesit, sitä kautta Helena tuli tutuksi :) Kivasti tehty juttu, tykkäsin meidän blogi-tunnusten käytöstä, tuli sellainen vähän blogimainen tunnelma.
PoistaJoo ja omien kuvien käytöstä myös plussaa.
PoistaHei ihanaiset, oli mahtava olla teidän seurana lehdessä :)
PoistaSara, mä arvelinkin että luin sun blogia jo kun kirjoitit sitä ulkomailta, en ollut ihan aiemmin, että olitko se sinä. :) Eli mukana on oltu pitkään! <3
Anne Malia
(kirjoitan työkoneella, siksi ei kirjautuneena)
Ajattelin Anne sinun kyllä tunnistaneen minut, kun moni muukin tunnisti :) Tosiaan pitkään on jo tullut blogattua.
PoistaIlonan juttu oli kivasti tehty ja oli ihanaa olla siellä juuri teidän molempien seurassa <3
Täytyykin tänään ruokakauppareissulla napata Ilona matkaan! Ihanaa että näkee aikuisempaakin blogiväkeä lehdissä :)
VastaaPoistaSiinä onkin paljon mukavia juttua. No, niin on :)
PoistaKivan kolmikon olivatkin valinneet : ) Ilona-lehteä voisi kyllä ostaa useammankin, mutta ärsyttää, kun sen kanssa on pakotettu ostamaan täysin tyhjää täynnä olevan Iltalehden.
VastaaPoistaKiitos meidän kaikkien kolmen puolesta :) Omani sain ostettua ilman IL, siinä niitä oli hyllyssä ihan erikseen ostettavana :)
PoistaTulin inspiroitumaan blogiisi tuon lehtijutun perusteella, mutta lukuisat kirjoitus- ja kielivirheesi alkoivat ärsyttää.
VastaaPoistaHarmi. Myönnän, että ylläolevassa tekstissä oli aika paljon virheitä. Joitakin korjasin. Väsymys, kiire ja luki-häiriö tekevät joskus tepposiaan :)
PoistaHuippujuttu tuo Ilonan! Kiva, että noteeraavat muitakin bloggaajia kuin parikymppisiä tyttösiä. Olen aina satunnaisesti lehteä ostanut, yleensä silloin, kun siinä on ollut enemmän juttua muodista, vaatteista tai niihin viittavasta. Kuten tuossa ylenpänä anonyymi sanoikin, ostohalua vähentää Iltalehden "pakko-osto" mikäli Ilonan haluaa.
VastaaPoistaEnpä tiennyt sinun aiemmasta blogitaustastasi, mielenkiintoista :)
Kiitos. Minut Ilonan sisältö yllätti positiivisesti. Omani sain ostettua ilman IL, niitä oli samoin kuin edellistä Hyvä Olo numeroa erillisessä hyllyssä :)
PoistaHei, kiitos koukuttavasta blogista! Seuraan aktiivisesti. Yhden asian toivoisin sinun muuttavan: fontti isommaksi ja kirkkaammaksi. Vaaleanharmaa teksti on vaikea lukea.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi ! Mukava kuulla, että olet aktiivinen lukija :)
PoistaKatson mitä voin tehdä fontin suhteen :)
Katsoin kuvaasi ja sitten "lamppu syttyi". Mehän ollaankin vanhoja tuttuja entisestä blogistasi. Olet siis takaisin Suomessa.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua ja tietysti alan seuraamaan blogiasia ja asukokonaisuuksiasi.
Hauskaa, että löysit blogiini :) Olen palannut lasten kanssa Suomeen jo pari vuotta sitten :)
PoistaTäytyy tulla taas kurkkimaan blogiisi mitä sinulle kuuluu :)
Jännä Sara, että olet asunut ulkomailla, saako udella että missä? Halauksin, Sofia.
VastaaPoistaNo ei se kovin jännää ole, arki on melko samnalaista kaikkialla :) Privana voisin kertoakin, mutten tähän blogiin halua kovin henkilökohtaisia juttuja. Haleja sinullekin !
PoistaPäätin jo, kun Marjukan blogista huomasin Ilonan jutun, että ostan lehden. Kuuluu huomiseen hommaan. Onneksi huomenna vapari, niin voi lueskella rauhassa :)
VastaaPoistaSinulla onkin ollut paljon lukemista työn puolesta, eikö ? Hyvä, että voit välillä rentoutua ja Ilonassa oli paljon kivaa luettavaa.
PoistaOstin Ilona-lehden, kun näin sinun tai FFB:n instasta siitä maininnan. Kivan jutun olivat tehneet teistä. Muutenkin lehdessä oli yllättävän paljon luettavaa. Hyvää viikonloppua ja naistenpäivää!
VastaaPoistat. Tiina
Kiva kuulla, että tykkäsit sekä meidän jutusta että Ilonasta muutenkin.
PoistaKiitos samoin sinulle Tiina !
Hei vielä! Onko se vanha blogisi jossain vielä saatavilla? Olisi mielenkiintoista lukea sitäkin, sillä minua kiinnostaa kovasti ulkomailla asuvien suomalaisten elämä ja arki vieraassa maassa.
VastaaPoistat. Tiina
Vanhaa blogiani ei enään ole. Kuvat olivat aika huonolaatuisia, joten siksi varsinaisesti laitoin tämän uuden blogin.
PoistaTätäkin postausta on kommentoinut muutama ulkosuomalainen, kurkkaa heidän blogit, sieltä löytyy myös linkkejä muihin ulkomailla asuvien blogeihin :)
Oooh, miten hauskaa olisi lukea juttu... Onkohan Ilonaa saatavana missaan e-muodossa?
VastaaPoistaKäy katsomassa Iltaleden sivuilta löytyyko. En oikestaan tiedä.
Poista