sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tuhat ja yksi vaatetta

idkuva


Sain kivan haasteen Marjukalta , Tuhat ja yksi vaatetta. Haasten tarkoituksena on laskea omat vaatteet lajeittain. Tartuin haasteeseen, koska vaatehuoneen siivous oli tekemättä ja oli myös aika tarkastella mitä siellä oikeasti on. Olen aina rakastanut muotia ja vaatteita. Lapsuuden muistoihin liittyy paljon muistoja myös omista ja äitini sekä tätieni asuista. Minulla on neljä tätiä, jotka kaikki olivat / ovat hyvin muodikkaita. Ja vaatekokoelmani aarteet ovatkin heiltä saatuja, edelleen muodikkaita ja käyttökelpoisia vaatteita. Vaatteeni ovat vaatehuoneessa, joka on vain omassa käytössäni ja harmikseni liian pieni, joudun säilyttämään esim. talvitakit muualla. Vaatehuoneeseen olisi kyllä mahdollista laittaa lisää hyllyjä ja tankoja ja ehkä myös pieni lipasto. Listaa tehdessä kuitenkin karsin jo vaatteita pois ja voisin myös luopua monesta muustakin. Esimerkiksi mekkoja on ihan liikaa, en edes käytä niitä kaikkia.
No mutta, sitten itse listaan.

ULKOTAKKEJA 15

  • 2 nahkatakkia
  • 2 kelsiturkkia
  • 1 tekoturkis
  • 1 trenssi
  • 1 kevyt toppis
  • 2 untuvatakkia
  • 1 villakangastakkia
  • 2 maihari
  • 1 farkkutakki
  • 2 välikausitakkia
BLEISEREITÄ JA JAKKUJA 11

FARKKUJA 19 ( joista 6 Dieselit )

KANGASHOUSUJA 10

PUOLIHAMEITA 12

MEKKOJA 17 ( joista 3 ei ole käytetty kertaakaan, kokonaisluvussa  mukana myös neulemekot )

NEULEITA 15

PAITAPUSEROITA 15 

  • 3 hihatonta
  • 2 lyhythihaista
  • 10 pitkähihaista
TOPPEJA 10 ( kaikki jotka eivät ole t-paitoja mutta eivät myöskään puseroita, en kuitenkaan laskenut trikootoppeja, joita käytän aluspaitoina )

T-PAITOJA 10

Listaan ei ole laskettu koti, jumppa tai alusvaatteina käytettyjä , joita on itseasiassa 3 hyllyllistä. Kuten ei myöskään kesämekkoja, shortseja ym. vaatteita, joita käytän vain kesäisin. Kaikkiaan vaatteita on siis 134 kappaletta. Voisin kyllä vähentää jonkin verran määrää, hankkimalla esimerkiksi jonkin laadukkaan mekon tai neuleen ja laittamalla samalla 2 pois. Uskon että näin vaatekaappini olisi itseasiassa huomattavsti toimivampi. Olkoon tämä seuraavan kauden tavoite. Uskallatko lähteä mukaan haasteeseen ? Nappaa haaste tästä ! Olisi mukava jos te DahliaAnne Malia ja Caelia myös tekisitte tämän haasteen.
Share:

8 kommenttia

  1. Kiitos Sara :) iik, saa nähdä saanko tuon tehtyä...mun huone on k a a a oos. Olis hyvä syy järkkäillä kyllä, mutku ulkona paistaa aurinko..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tällä mikään kiire ole, teet sitten kn päätät siivota sen kaaoksen :D Omassani oli myös kauhea kaaos, mutta onneksi heräsin tänään aikaisin ja sain siivottua. Nautitaan nyt aurinkoisista ilmoista niin kauan kuin niitä riittää :)

      Poista
  2. Kiva kun tartuit tähän! Tulee tarkasteltua vaatteitaan vähän kriittisemmin, vai mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli oikeastaan hauska tehdä ja kaupan päälle tuli VIHDOIN siivottua vaatehuone :D No ihan totta, joitakin vaatteita katsoin ihan kauhuissani ja mietin mitä ihmettä olen oikein ajatellut sitä ostaessa . . .

      Poista
  3. Hui! Kyllä tässä on haastetta kylläkseen. Kyllä minä tähän tartun, ensi viikonloppuna taitaa olla edessä siis kaappien siivousta. Koetan parhaani, katsotaan kuinka syvälle kaappiin uskaltaa sukeltaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet mukana :) Olihan se aika projekti mutta lopputulos palkitsee :)

      Poista
  4. On noissa ollut laskemista :) Mutta hyvältä kuullostaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig