sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Hay







Olohuoneessa on tapahtunut pientä päivitystä. Väliaikaisiksi tarkoitetut Ikean Lack pöydät ovat nyt poistuneet kauniimman ja kestävämmän pöydän tieltä. Tilasin jokin aika sitten Finnish Design Shopista Hayn tarjotin pöydän 20 % alennuksella. Minusta on kiva kun olohuoneessa on monta pientä pöytää, joita voi pitää yhdessä tai siirrellä tarpeen mukaan. Olohuoneestani löytyy myös Hayn DLM pöytä ja kuvaus hetkellä se oli divaanin toisella puolella. Kuvia siitä löytyy tästä postauksesta . Divaanille on myös päässyt talven kaapissa ollut Vallilan tyyny ja vaaleanpunainen kynttilä tuomaan kesäistä tunnelmaa. Suurin muutos on huonekalujen paikan vaihto, tuntuu ihan kuin olisi muuttanut kotia. Vaihteletko sinä huonekalujen järjestystä ja vaihdatko kesäksi tyynyt, verhot jne. ?

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille !
Share:

26 kommenttia

  1. Mukavan keväistä ja raikasta (ja kirjatkin värikoodattuina)!

    Meillä ei näennäisestä väljyydestä huolimatta ole oikein vaihtelun mahdollisuuksia huonekalujen järjestyksessä - ainakaan, jos haluaa pitää tuon jättimäisen telkkari esillä, se kun vaatii aika ison seinäpinnan. Lienee nyt sanomattakin selvää, että minä en ole speksannut ihan tuon kokoista screeniä, vaan se on täysin miehen valintoja (jonka kanssa pitää nyt vain elää). Onneksi telkkari ovat sentään litteitä nykyään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hekku ! Värikoodatut kirjat näyttää kivalta mutta on hankala löytää etsimäänsä vaikka niitä ei kovin paljon olekaan :D

      Telkkari onkin sisustuksessa se hankalin asia. Meilläkin on aika iso muttei näy kuvissa, eihän se nyt edes ole kaunis :) Sijaitsee muuten vastapäätä tuota divaania, jonka poika onkin ominut nyt itselleen. Usein hänellä on kaikki 3 pöytää siinä ympärillä ja yhdellä syötävää, toisella läppäri ja kolmannella koulukirjat . . .niin ja samalla siis katselee telkkaria :D

      Poista
  2. Hay:llä on kyllä ihania tuotteita! Köpiksen liike on aivan mahtava ja sieltä tulikin ostettua muistoksi mm. pirteät lakanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, seuraavana ostoslistalla onkin Loopin naulakko. Köpiksen liikkeessä olisi kiva käydä tutustumassa. Lakanat ovat varmaan kauniit :)

      Poista
  3. Sinulla on niin tyylikästä. Voi kun joskus saisi edes hitusen jostain sisustusgeeniä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maiju :) Kun katselee paljon sisustuskuvia, niistä saa myös ideoita. Ei kukaan synny sisustajaksi :)

      Poista
  4. Onpa kodikas ja raikas olkkari!
    Silloin tällöin tulee vaihdeltua tekstiilejä kotona, harvoin kuitenkaan verhoja. Nyt yritän saada hieman kliinisempää ilmettä kotiimme maalaisromanttisuuden tilalle. :)
    Mukavaa sunnuntaita sinullein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna !

      Itsekään en verhoja usein vaihda ja jos vaihdan niin sitten ihan uusiin,en siis mitenkään vuodenaikojen mukaan.
      Sisustaminen on mukavaa ja välillä onkin kiva vaihtaa tyyliä ihan kokonaan :)

      Poista
  5. Kyllä vuodenaikojen mukaan on kiva vaihtaa värejä sisustukseen. Muuten olen itse aika laiska vaihtelemaan usein huonekalujen järjestystä. Tänä keväänä tapahtuikin kerralla isompi muutos kalusteissa viiden vuoden asumisen jälkeen. Kauniita kuvia kauniista huoneesta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista :)

      Viiden vuoden jälkeen muutos tuntuukin jo varmaan tarpeelliselta. Itse olen muuttanut kotia niin usein, että sisustus usein muuttuu myös jonkin verran muutossa.

      Poista
  6. Moikka Sara :)! Vähästä aikaa kurkkimassa suosikkiblogejani, väliaikaismuuttostressi helpottanut ja jännitetään sitä tulevaa isoa muuttoa Espanjaan, iik.

    Molemmat pikkupöydät kivannäköisiä! Ja kynttiläasetelmista tykkään isosti ;). Mukavan rennon näköinen olohuone, jossa viihtyy varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Minna ! Ja mukavaa kuulla sinusta. Hienoa että ensinmäinen muutto on nyt ohi. Jännää se muutto ulkomaille onkin ja melkein yhtä jännää on myös tulla takaisin ( jos palaatte joskus ) :D

      Kiitos paljon ihanasta kommentistasi <3

      Poista
  7. Kivan näköistä! En vaihtele huonekalujen järjestystä, ainoastaan yksi liikuteltava pöytä on milloin missäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna ! Liikuteltavat pöydät ovat niin hauskoja ja käteviä :)

      Poista
  8. Kaunista! Tänä keväänä pinkkiin hurahtaneena nuo vaaleanpunaiset yksityiskohdat ova niin mieleeni. Meillä pitää yrittää karsia kaikki tasot minimiin. Ne täyttyvät hetkessä kaikenmaailman tavarasta :( Mä en ymmärrä mistä sitä tulee koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Rva Kepponen ! Meilläkin joskus tasot täyttyvät mutta olen yrittänyt opettaan lapsille ( ja itselleni ), että tavarat täytyy laittaa paikoilleen ja varsinkaan olohuoneeseen ei saa jättää kaikenmailman juttuja lojumaan :D

      Poista
  9. Hei!

    Ihana olohuone, ja nuo pienet pöydät ovat kyllä mainiot!

    Tykkään myös itse vaihdella sisustusta vuodenajan mukaan! Se tuo aina mukanaan hiema inspiraatiota ja pitää mielen kevyenä!

    Liva blogi sinulla!


    /Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nina ! Kiitos kivasta kommentista ja mukavaa, että vierailit blogissani :)

      Sisustuksen pienet vaihtelut vuodenaikojen mukaan ovat minustakin mukavia ja piristäviä !

      Poista
  10. Kaunis olohuone! Hayn pöydästä tykkään, ja varsinkin sen takaa kurkkivasta marokkolaistyylisestä tarjotinpöydästä :)

    Täällä kyllä vaihdellaan huonekalujen paikkaa ja tekstiilejä aina fiiliksen mukaan. Mieskin aina joskus kotiin tullessaan ihmettelee että jaa, täällä on nyt tämän näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos caelia ! Hayn tuotteet ovat ihania. Tarjotinpöytä takana on tosiaan Marokosta, ystävättäreni toi sen minulle viime kesänä matkalaukussa :)

      Poista
  11. Ihana! Minä olen ihan hulluna verhoihin ja ne meillä vaihtuvatkin tosi usein, huoneista toiseen ja ihan uusiakin. Helposti saa piristystä huoneeseen verhoilla ja tyynyillä yms...huonekalujenkin paikkaa vaihtaisin, mutta se on osoittautunut aika hankalaksi näissä huoneissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ! Verhoja olisi kiva vaihdella mutta taidan olla vähän laiska sen suhteen . . . minulla on ikkunoissa sälekaihtimet ja ikkunta ovat kauniit, joten osa huoneista on kokonaa ilman verhoja.
      Harmillisen usein nykyajan asunnot on suunniteltu siten ettei mahdollisuutta huonekalujen vaihdoille ole.

      Poista
  12. hi my dear!

    great photos!
    would you want to follow each other?

    and i wanted to invite you to participate in my new giveaway!
    you can win a steve madden bag in neon green:
    strangeness-and-charms.com/2013/05/giveaway-stylefruits.html

    also check out my blogpresentation campaign:
    strangeness-and-charms.com/2013/05/the-best-of-blogs-june.html

    x
    dahi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi sweety !

      Thank you !
      Why not :)

      Thank you for the invitation.

      Poista
  13. Kaunista! Ja voi miten hyvin vaaleanpunainen sopiikaan yhteen mustan ja valkoisen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johannna ! Vaaleanpunainen on kiva kesä väri mustan ja valkoisen kanssa.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig