sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sunday shopping






Sunnuntai shoppailu sujui tuttuun tapaan koko mustassa asussa. Niin turvallista. Päätin kuitenkin villakangastakin sijaan pukeutua kevyt-toppikseeni. Ja ei, en palellut, mutta tuulen vuoksi jouduin lopulta antamaan periksi ja kaivamaan pipon laukusta. Farkut ovat uudet Victoria Beckhamin ja kuriiri kiidätti ne perjantaina Outnetistä. Tilaus meni hyvin, mutta ostin nämä koska edellinen tilaus meni pieleen ja sain heiltä 25 euron arvoisen alennuksen. Tilasin siis ihanat Chloén sandaalit huimalla alennuksella ja sain viestin, että heillä on ruuhkaa ja tilaukseni kestää hetken. Sitten tuli viesti ettei heillä olekaan sandaaleita tilaamassani ja maksamassani koossa ja että raha palautetaan. He olivat hyvin pahoillaan ja lupasivat minulle 25 euron extra alennuksen seuraavasta ostostani. Olin hurjan pettynyt, koska sandaalit olivat super ihanat. Niin sitten tilasin uudet farkut itselleni. Valitsin mustat, koska molemmat mustat farkkuni alkoivat olla jo huonossa kunnossa ja niitä kuitenkin käytän eniten.
Shoppailu seurana oli tytär, joka kiltisti napsi kuvat saatuan ensin Sushia Stockalla. Niin ja ostimme hänelle myös uudet farkut sekä varasimme takin. Hän on niin siro ja pienikokoinen, että takkien osto voi joskus olla yhtä tuskaa, kun pieniä kokoja ei enään löydy. Ja uskokaa pois, tänään en ostanut mitään itselleni. Zara oli suuri pettymys, en kiinnostunut siellä mistään. Ehkä syynä oli kuitenkin se, että olen viime aikoina ostanut niin paljon netin kautta. Vaatehuoneessa on monia ostoksia käyttämättömänä. Suurin osa kuitenkin kevättä varten hankittuja, kerrankin olen ollut ajoissa.
Tämän päivän shoppailua lukuunottamatta viikonloppu on kulunut kotona rentoutuen. Oliko sinulla mukava viikonloppu ?

Jacket Morgan de toi, jeans Victoria Beckham, bag Louis Vuitton Speedy Epi Noir, boots Zara, sunnies Ray-Ban Wayfarer
Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig