sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

SUMMER MOOD

korikassi


Täällä ollaan ihan kesäfiiliksissä, vaikka  tämä kesä on erilainen kuin aikaisemmat. Itselläni on vain lyhyt loma loppukesästä, mutta aion siitä huolimatta nauttia kesästä. Ehtiihän sitä tehdä kaikkea kivaa työpäivien jälkeenkin ja varsinkin niinä vapaapäivinä. Lyhyelle lomalleni olen miettinyt pientä matkaa, saa nähdä toteutuuko se. Toisin sanoen kuinka kauas jaksan lähteä, kun lomaa on vain vähän ?

ellos


Nuoret sen sijaan matkustavat minunkin edestäni. Kaikki ovat menossa ( tai jo menneet ) jonnekkin ja mietinkin jo tekeväni jääkapin oveen kalenterin heidän lähtö- ja tulopäivistään. Muuten tuskin pysyn menossa mukana.


kesäkorut


Omiin kesämenoihin kuuluukin pääasiassa kotikaupungin rannoista, kahviloista ja puistoista nauttimista. Sateen sattuessa poikkean tietysti museossa ja kirjastossa. Ainakin kerran täytyy ehtiä myös puisto piknikille ja ehkä olisi vihdoin aika kokeilla kaupunkipyörääkin ?


summer mood


Kesätä aion nauttia myös pukeutumalla kukkiin ja väreihin, pujottamalla ranteeseen värikkään korun, sekä korviin nyt niin muodikkaat riippuvat ja värikkäät korvakorut *. Kun vielä kynnet * lakkaa kesäsäyvyin ja olalla keikkuu korikassi *, tuntuu ihan kesältä. Millaisia kesäloma suunnitelmia sinulla on ? Mistä syntyy kesätyyli ? Suloista sunnuntaita !


* Saatu blogin kautta ** Mainoslinkkejä




Share:

14 kommenttia

  1. Ihania kuvia ja hyvältä kuulostavat kesäsuunnitelmat. Kesästä todella voi nauttia ilman lomaakin, kaikki tuntuu niin paljon rennommalta ja mukavammalta kun on lämmin ja valoisaa. Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No, todellakin. Työpäivät tuntuvat niin paljon keveämmiltä kesällä :)

      Poista
  2. Lyhyt loma ja olet noin positiivinen? Itselläni on loma kahdessa pitkässä eli välillä käyn töissä ja se ärsyttää hirveästi. Eli täytyy muuttaa näköjään asennetta. Mukavaa kesää sinulle!
    Arja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän ajatella positiivisesti asioista :) Silläkin on varmasti vaikutusta, että työni on mukavaa ja innostavaa.

      Ihanaa kesää sinulle Arja !

      Poista
  3. Ihania kesäjuttuja siellä ja hyvä kesäsuunnitelmakin sulla :)
    Minun kesä fiilis syntyy pikku puuhailuista, myöhään valvotuista illoista ja pitkään nukutuista aamuista. Jäätelöstä auringossa, pihalla puuhailusta, Lompolon maisemista ja kiireettömyydestä.

    Suloista sunnuntaita sinnekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sinun kesäsi kuulostaa juuri täydelliseltä, pienet kivat asiat ovat parhaita.

      Poista
  4. Ensi kuussa olis tarkoitus viettää mökillä parhaan ystävän kanssa aikaa, loppukesästä miehen kanssa matkalle ja muuten vaan nauttia täysin siemauksia tästä valoisasta ajasta. Oma kesätyyli ehdottomasti kukkamekot, mutta olen katsellut myös puuvillaisia valkoisia mekkoja sillä silmälle, että ainakin pari taidan kotiuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia suunnitelmia sinullakin Jonna :)

      Valkoinen mekko kuuluu kesään. Itselläni on muutama, mutta ne ovat enemmän rantamekkoja. Joku kaupunki kelpoinen mekko olisi kiva löytää.

      Poista
  5. Ihanan kesäisiä sävyjä kuvistasi löytyy! Ja olen samaa mieltä - kesää onneksi pystyy viettämään vaikkei lomalla olisikaan!
    Omat lomasuunnitelmat odottelevat sitä lomaa - ja remontin valmistumista;)
    Ihania kesäpäiviä, Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Remontin valmistuminen kuulostaa hienolta.

      Kiitos samoin sinulle Lady <3

      Poista
  6. Meillä kesät kuluvat aika tiiviisti mökillä - kesällä ei oikein raaski lähteä reissuun. Paitsi jos on koiranilmakesä, niinkuin viime vuonna. Mutta nautin niin paljon mökkeilystä ja landen rauhasta.

    Toivottavasti löydät jonkin kivan kohteen pikkulomallesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkikesä kuulostaa hauskalta :) Suomen kesästä kyllä kannattaa nauttia, täällä on kaunista ja tekemistä myös sateellakin.

      Eiköhän joku kiva paikka löydy, vaikka sitten kotimaasta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig