lauantai 16. joulukuuta 2017

JOULUKOTI








Kokosin tähän postaukseen muutamia jouluisia kuvia kodistamme parilta viime joululta. Kuten kuvista huomaatte en erityisemmin harrasta joulukoristeita. Meillä jouluna näyttää melkein samalta kuin muutenkin; ainoastaan kynntilöitä ja valkoisia kukkia on enemmän. Hyasintti kuuluu ehdottomasti omaan jouluuni, mutta onpa niitä ollut meillä pääsiäisen aikaankin leikkokukkina. Joulukuuseksi riittä joku pieni havukasvi, viime vuonna se oli pelkkä havunoksa maljakossa. Kynttilät ovat valkoisia, harmaita tai mustia. Joka jouluksi ostan myös amarylliksen, ja aina liian myöhään, jolloin se kukkii vasta tammikuussa. Tänä vuonna olin ajoissa ja amaryllis on jo ostettu.









Kotonamme on monta pikkupöytää, joista yksi on tuo musta koripöytä. Sen paikka on parvekkeella, jouluisin se on päässyt olohuoneeseen. Tänä jouluna se kuitenkin jää parvekkeelle ja sohvan edessä saavat olla Hayn pöydät. Haaveilenkin uudesta suorakaiteen muotoisesta matalasta sohvapöydästä. Samoin olen viimeisen vuoden aikana huomannut haaveilevani uudesta sohvasta. Ehkä joku sirompi ja kenties vaaleanpunainen ? Oletteko ehtineet jo tekemään jouluvalmisteluja ? Leppoisaa launataita !


Share:

10 kommenttia

  1. Kauniita jouluisia yksityiskohtia. :)

    VastaaPoista
  2. Pienilläkin asioilla saa kauniin jouluisen tunnelma aikaiseksi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ja kynttilät riittää siihen :)

      Poista
  3. Valkoiset kukat on niin kauniita! Vaaleanpunainen sohva, vau! Kuulostaa herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan valkoisia kukkia :)
      Olen nähnyt muutaman vaaleanpunaisen sohvan, harmikseni ei mahdu omaan budjettiin, joten saattaa jäädä haaveeksi :(

      Poista
  4. Kaunista!❤
    Valkoinen hyasintti on minunkin lemppari joulukukista.
    Hyvää adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ne on kyllä niin kauniita.

      Kiitos samoin sinulle !

      Poista
  5. Teillä on aina niin kaunista !

    -Katja

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig