sunnuntai 10. toukokuuta 2020

CHERRY BLOSSOMS



Tänään kävin aamupäivällä tapaamassa äitiäni. Meillä oli puistotreffit hänen kotinsa läheisyydessä ja siinä puiston penkillä vietimme äitienpäivää. Ei yhtään hullumpi tapa tämäkään, vaikka olimmekin ilman kahvia, kun kumpikaan ei huomannut sitä mukaansa ottaa. Tärkeintähän oli, että edes tällä tavoin pystyimme tapaamaan.




Vaikka ajat ovat merkilliset, on kevät nyt toden teolla saapunut tänne pääkaupunki seudulle. Monissa puissa ja pensaissa on jo pienet lehden alut ja ulkona vihertää kauniisti. Tuossa äitini kodin lähellä olevassa puistossa kukkivat myös kirsikkapuut upeasti. Ja nappasin niistä tietysti heti kuvia. Muuten en ole ehtinyt / jaksanut / viitsinyt kuvata kevään tuloa. Sitä tulee töiden jälkeen kotia, eikä sitten enää jaksa lähteä mihinkään. 




Kahden viikon kuluttua minulla on ensimmäinen kesäloma viikko. Silloin oli tarkoitus valmistella kuopuksen lakkiaisjuhlia, mutta nyt tilanne on toinen ja emme oikein tiedä mitä tehdä. Elokuussa ilmeisesti koulut järjestävät jonkilaiset juhlat nyt valmistuville, juhlimmeko siis silloin ?




No, mutta odotan kyllä lomaviikkoani innolla. Joka tapauksessa aion nukkua hyvin. Minulle nimittäin uni on kaikkein tärkeintä, hyvin nukkuneena olen iloinen ja virkeä. Luultavasti myös kuvaan enemmän, käyn lenkillä ja ehkä uskaltaudun myös salille ? Niin, ja maalaan seiniä. Minulla on iso valkoinen maalipurkki odottamassa ja maalattavia seiniä on monen monta. Ei siis haittaa, vaikka sataisi vettä koko viikon. 




Haaveiletko jo kesälomasta ? Suloista äitienpäivän jatkoa !
Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig