sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

BRODYYRIPITSIPAITA

muoti

kappahl


Tälläisenä kauniina aurinkoisena päivänä tuntuu, että kevät pilkistelee jo ihan nurkan takana. Valkoinen brodyyripitsipaita on sekin keväinen ja romattinen. Näissä kuvissa olen yhdistänyt sen vaaleiden leveälahkeisten farkkujejn kanssa, mutta toki se sopii moneen muuhunkin asuun. Viime aikoina onkin näkynyt paljon erilaisia paitoja runsailla hihoilla ja muilla erikoisilla yksityiskohdilla. Kivaa vaihtelua tavallisiin paitapuseroihin.


muoti

fashion


Vaaleita farkkuja olen käyttänyt myös muuten  kokomustan asun kanssa. Se nyt ei ole kovin keväistä, mutta kiva yhdistelmä kuitenkin. Kuvissa näkyy myös Snö of Swedenin riippuvat korvikset ja hento rannekoru, niitä tulee varmasti käytettyä kesällä eri asujen kanssa paljon. Korujen käyttöä voisi muutenkin lisätä, ne tuovat eri asuihin kivasti ilmettä. Itselläni on ollut useita vuosia koruton kausi, vaikka olen käyttänyt koruja aiemmin jopa päivittäin. Nykyisin niitä tulee laittua silloin kun muistan. Vähän sama kuin huulipunankin kanssa. Hassua.


muoti

kappahl


Suloista sunnuntain jatkoa !
Share:

4 kommenttia

  1. Mulla on korujen kanssa vähän sama juttu, eli käytän niitä todella vähän. Jos on hitusenkaan erikoisemmat tai suuremmat, mulle iskee välittömästi sellainen joulukuusi -fiilis. Mutta huulipuna - aika jännä, että se on sulle kuin mulle korut! Mutta meikäläinen ei ikinä unohda huulipunaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin yrittänyt opetella käyttämään huulipunaa ja nykysin muistan sitä kyllä kuviin laittaa. Joskus jopa valitsen sen ihan kirkkaan punaisen. Mutta sitten arjessa se unohtuu ja sipaisen vain huulikiiltoa tai jotain Nude-punaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig