Tänään olin vapaalla ja suurin osa päivästä kului kotoillen. Kun aamulla heräsin vesisateeseen, oli ensimmäinen ajatus -ihanaa olla kotona. Tykkään muutenkin viettää aikaa kotona ja keksin aina jotain tekemistä. Tänään nappasin näitä kuvia aamiaisen jälkeen ja muutenkin järjestelin paikkoja. Meillä ainakin käy niin, että jos molemmat olemme kuopuksen kanssa kiireisiä, jäävät tavarat vähän mihin sattuu, vaikka kaikelle on oma paikkansa. Ne pitää sitten vapalla saada paikoilleen, sillä muuten kaaos on valmis.
Viikko sitten siirsin tuon mustan rottinkipöydän parvekkeelta olohuoneeseen ja samalla toisen korituolin omaan makuuhuoneeseeni. Toinen rottinkituoli meillä on olohuoneessa ja se on kissamme lempipaikka. Tästä rottinkikalustosta olen ollut luopumassa vuosia, mutta kyllä nyt alkaa näyttää siltä, etten siihen pysty. Jostain kumman syystä vaan tykkään tästä kalustosta sekä sisällä että ulokona.
Muutenkin sisustuksessa itselläni on nyt sellaien kausi, että sisustan juuri niin kuin haluan enkä trendien mukaan. Kaikkien niiden vuosien aikana jolloin olen seurannut sisustusblogeja, olen nähnyt niin monen tulevan ja menevän. Milloin mikäkin tuoli, lamppu, sohva tai kynttilänjalka on muodikas ja yhtäkkiä se on kaikilla. Moni korvaa myös vaihtelun halussaan klassikon klassikolla. Tällä en tarkoita sitä, ettei mitään mitäisi hankkia kotiin. Tarpeeseen ostaminen on ihan eri juttu kuin hyvän ja käyttökelpoisen esineen korvaaminen uudella vain siksi, että se nyt on pakko saada kun kaikilla muillakin on.
On myös paljon hauskempaa sisustaa oman näköistä persoonallista kotia. Onneksi suunta on nyt hieman muuttumassa ja moni uskaltaa kokeilla rohkeasti eri tyylejä ja jopa värejä kotonaan. Täytyy tunnustaa, että olen myös ruvennut haaveilemaan väreistä myös kotona ja tuo olohuoneen sohvan takana oleva seinä onkin tarkoitus maalata piakkoin. Se piti tosin tehdä jo kesälomalla, mutta jäi sitten muiden kiireiden takia.
Rentoa viikonloppua !
Ihanan kotoisaa <3 Ja ihan paras neuvo sisustamiseen tuo "juuri niin kuin haluaa" silloin se tuntuu ja näyttää kodilta <3
VastaaPoistaIda Kotona kaupungissa -blogista
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Kiitos Ida <3
Poista