maanantai 18. helmikuuta 2019

MONDAY'S OUTFIT

fashion

fashion


Maanantain vapaapäivä alkoi ihanasti pitkään ja hyvin nukutun yön jälkeen kampaajalla. Yhden kerran olen muuten nukahtanut kampaajan tuoliin, kun menin työviikon päätteeksi ja olin kerta kaikkiaan aivan uuvuksissa. Nyt sen sijaan olin virkeänä ja nautin kampaamo käynnistä jutellen, sisustuslehtiä lukien ja kahvia juoden. Uuden värin ja kampauksen jälkeen napsittin Mikon kanssa asukuvia ulkona. Aika kiva päivä siis.


kampaamo pesula

muoti


Päivän asuna oli Gannin vaalea villakangastakki yhdessä mustien housjen ja tummansinisen paitapuseron kanssa. Koska ulkona oli kylmä tuuli kuului asuun myös musta villapita, joka jätettiin kuvista pois. Aurinko pilkahteli sen verran, että kotoa lähtiessä nappasin aurinkolasit mukaan, vaikkei niitä nyt ihan oikeasti olisi tarvinut. Tuovat asuun kuitenkin vähän särmää yhdessä niitinilkkureiden kanssa. 


fashion

fashion


Wool coat Ganni // shirt Ellos * // pants Mango Suit // studded leather ankle boots Zara // bag Rebecca Minkoff // sunnies Furla *


fashion

fashion


Ihanaa kun paikotellen lumi on jo sulanut kaduilta pois, jotenkin on heti keväisempi fiilis, kun saa kulkea lumettomilla kaduilla. Monin paikoin on tietenkin vielä lunta ja jäätä, osa todella liukkaita ja vaarallisia. Kotimatkalla oikaisin puiston halki ja tajusin heti virheeni, sillä tie oli aivan jäässä ja ilman hiekoitusta. Onneksi selvisin ehjin luin kotiin. 

Loppupäivä on kulunut kotosalla valmistautuen tulevaan viikkoon, töihin ja blogijuttuihin. Valoakin rittää taas kuvaamiseen muulloinkin kuin näinä vapaapäivinä. Aina ei teietnkään työpäivien jälkeen jaksa tai ehdi blogin ääreen. Miten teidän viikko on lähtenyt käyntiin ? Mukavaa maanantai-iltaa !

Photos Mikko


* Saatu blogin kautta
Share:

4 kommenttia

  1. Kaunis väri hiuksissa, tykkään kovasti. Sää on ollut ihanan keväistä, bongasin eilen ekat kukkivat lumikellot yhden talon seinustalla. Keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihana väri hiuksissa ja kiva asu🤩🤗
    -Kirsi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig