tiistai 6. helmikuuta 2018

TIISTAIN TUNNELMIA

helsinki


Talvinen tiistai on kääntynyt illaksi. Töiden jälkeen join kupin kahvia ja söin eiliseltä jääneen Runebergin tortun Hesaria lukien. Paperista lehteä on jotenkin ihana lukea, sieltä puuttuvat lukijoiden närkästyneet kommentit. Joskus luen myös lehtien digiversioita ja ihmettelen niihin kommentoivien kiihtymystä ja aika usein myös lehtien ylirepäiseviä otsikoita sekä turhia uutisia.

Itse en kummemmin jaksa / viitsi provosoitua oikein mistään. Tietenkin on paljon yhteiskunnallisia asioita, joista olen huolissani, mutta minulle riittää keskustelut tuntemieni ihmisten kanssa ja tietysti käyn äänestämässä vaaleissa, jotta pystyn edes vähän vaikuttamaan.

Blogeissakin pidän eniten hyvää fiilistä tuovista blogeista, enkä välitä edes lukea ärhäköitä mielipiteitä. Ehkä olen vähän tylsä tyyppi tai ainakin tosi kiltti.

Tänä iltana pidän myös telkkarin kiinni. Sen olen todennut hyväksi tavaksi silloin tällöin. Jää niin paljon aikaa johonkin muuhun tarpeelliseen tai tarpeettomaan miten milloinkin. Juuri nyt kuuntelen tätä, rauhoittavaa ja rentouttavaa talvisen tiistain lopuksi. Peace & Love !




Share:

4 kommenttia

  1. Sara, sä et ole ollenkaan tylsä tyyppi, vaan ihana hyvän tuulen tuoja. Ainakin näin blogin välityksellä : ) Elämässä on niin paljon mutkia ja kuooppia muutenkin, että täältä blogimaailmasta on kiva ammentaa energistä ja positiivistä mieltä. Ihanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiina kivasta kommentistasi <3 Olen oikeassakin elämässä tosi positiivinen ja usein myös iloinen :) Olen samaa mieltä, blogeista on kiva ammentaa energiaa ja positiivista mieltä.

    Kivaa keskiviikon jatkoa sinulle !

    VastaaPoista
  3. Olen monesti ihmetellyt, miten noita ärhäköitä kommentoijia ja mielenpahoittajia mahtuukin niin paljon blogeihin, FB-ryhmiin tai mielipidepalstoille. Tuntuu olevan varsinainen kansanhuvi tietyille ihmisille. Mutta kuten mainitsit, onneksi blogimaailmassa voi nauttia hyvän mielen blogeista ja ihanista blogikumppaneista. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansanhuvilta tuo vaikuttaa ja tuntuu myös myös siltä, että osa provosoi tahallaan riitaa. Keskustelu ja mielipiteiden vaihto on toki asia erikseen kunhan pytytään asiassa.

      Rentoa viikonloppua sinulle !

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig