tiistai 27. helmikuuta 2018

BABY IT'S COLD OUTSIDE

winter fashion

kappahl, samuji, nanso , won hundred, ecco, pauls boutique


Hui kauhistus kuinka kylmää oli tänään aamulla ! Postauksen kuvat ovat tosin viime viikolta ja silloinkin oli niin kylmää etten voinut ottaa takkia pois. No, tänään ei voinut edes kuvittella kuvaavansa; käsineitä ei olsi voinut otttaa pois, puhumattakaan takista. Ja arvatkaa vaan oliko vaatteita vielä enemmän kuin näissä kuvissa ?


helsinki

kappahl untuvatakki

down jacket, beanie, wool knit


Viime viikolla tuli tosiaan kuvattua parinakin päivänä keskustassa. Kuvia ottaessamme huomasin, ettei kukaan kiinnittänyt meihin ollenkaan huomiota. Muistan, kun joskus bloggaamiseni alkuaikoina ( silloin 10 vuotta sitten ) kuvaaminen kadulla kiinnitti vielä ihmisten huomion. Nykyään niin moni kuvaa sosiaaliseen mediaan milloin mitäkin, ettei kuvaaminen todellakaan ole enää erikoista. Myös turistien määrä on kasvanut Helsingin keskustassa valtavasti, joka päivä voi törmätä lukuisiin kuvaaviin turisteihin. Niin ja varmasti olen itsekin tottunut olemaan kuvattava, eikä se tunnu yhtään hassulta. 


samuji pipo



Down jacket KappAhl * // wool cardigan Samuji // white shirt Nanso * // jeans Won Hundred // bag Pauls's Boutique * // beanie Samuji // ankle boots ECCO * // wool socks H&M // sunnies Specsavers X Ivana Helsinki *


paul's boutique laukku dots

ecco shoes


Miten sinun pakkaspäiväsi sujui ? Palelitko vai osasitko pukeutua lämpimästi ? Tunnelmallista tiistai-iltaa !


* Saatu blogin kautta
Share:

10 kommenttia

  1. Pukeudun kyllä lämpimästi ennen kaikkea! Nyt on kyllä ihanaa, kun aurinko paistaa! Aurinkolasit tekevät eskimopukeutumisestakin hieman tyylikkäämpää :) Kiva asu sulla - taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä pakkasilla ensin tulee kyllä lämpimyys ja tyylikkyys vasta sen jälkeen. Aurinkolasit auttaa jälkimmäisessä :) Kiitos Helen !

      Poista
  2. No kyllä vähän paleli , kun taas lähdin töihin pyöräileen aamulla. Pakkasta oli 23 ja takajarru edelleen jäässä. Kyllä saisi tulla jo lämpimämmät kelit niin olisi pyöräkin vähän kevyempi polkea. Viime viikolla oli toisaalta muutama kylmempikin aamu. No kevättä kohti mennään ja päivisin on ollut ihana auringon paiste.
    -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti paleli ;) Aika hienoa, että pakkasista huolimatta pyöräilet töihin.
      Aurinkoisia pyöräily kelejä sinulle !

      Poista
  3. Ihanat kuvat ja moiiiii pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva kuulla sinusta taas, täytyy käydä kurkkimassa blogiasi.

      Poista
  4. Ihanan aurinkoiset kuvat! Tunsin aamulla itseni michelin-ukoksi, kun olin tumpannut kelsiturkin alle monta kerrosta vaatetta. Mun puolesta kevät saisi jo tulla. Aurinkoista pakkasviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hih, mullakin oli tädin vanha kelsiturkki ja kauheesti vaatteita sen alla, tuskin pystyin liikkumaan. Aika monella oli muuten toppahousut jalassa eilen. Kevättä täälläkin odotellaan, mutta onneksi on tuo auringon valo.

      Kiitos samoin sinulle !

      Poista
  5. Mä kyllä niiiiin tykkään sun tyylistä <3

    Ps. Olette kuvailleet "minun" lähipuistossani. Ikkunoistani näkyy tuo kaunis kirkko ja puisto <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta <3

      Joo, mä ajattelinkin sinua kuvatessa, kun muistin sinun asuvan lähistöllä. Voitais joskus kuvata yhdessä asuja ?

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig