maanantai 1. tammikuuta 2018

VUODEN 2017 LUETUIMMAT POSTAUKSET



Monissa blogeissa on näin vuoden vaihtuessa näkynyt vuoden luetuimmat postauksia, joten päätin minäkin tarttua aiheiseen. Ihan ensin täytyy sanoa, että tämä ei ole koko totuus, sillä jos katsotte tarkkaan, niin huomaatte että kaikki nämä 10 postausta ovat alkuvuodelta. Katsoessani loppuvuoden tilastoja oli tulos hieman erilainen, niihin ei ole vielä ehtinyt kertyä lukijoita samassa määrin kuin alkuvuoden postauksiin. 

No mutta asiaan. Vuoden kirkkain ykkönen oli & Other Stories Helsinki Opening Party. Tässä postauksessa Google näytti mahtinsa, vetävä otsikko ja varmasti liikkeen avajaisten aikaan moni haki netistä tietoa ja onnekseni päätyi blogiini. Tykkään tehdä tämän tyyppisiä postauksia, sillä sen lisäksi että ne tuovat blogiini lukijoita, on ihana päästä kuvaamaan ja onhan ihan mahtavaa jos pystyn vastaamaan johonkin mitä ihmiset etsivät Googlen kautta. Itsekin olen löytänyt moniin blogeihin juuri tällä tavalla ja saanut vastauksen etsimääni.




Vuoden kakkosena keikkuu 5 Vinkkiä toimivaan vaatekaappiin. Tästä olen vähän ylpeäkin, ajatella että ihan itse tekemäni postaus omin kuvin ja sanoin on noussut näin hienosti vuoden aikana suosituksi. Tässäkin tietysti vetävä ja kuvaava otsikko tuo lukijoita, mutta samalla tämä postaus kertoo sen miten paljon oikeasti ihmiset etsivät kaikenlaista tietoa netistä. 




Kolmanneksi suosituin postaus on Dopp Helsinki liikkeen avajaisista. Tässäkin taas tuo otsikko on varmasti tuonut kävijöitä Goolen kautta, joten kyllä sillä otsikoinnilla on väliä. Tilaisuus oli todella hauska, sillä meitä aikuisia bloggareita oli paikalla useampikin, on aina yhtä mukavaa tavata blogi ystäviä. Ja mikäs sen parempi tapaamispaikka kuin vaateliikkeen avajaiset.




Neljänneksi kiilasi Paitamekko postaus. Tässäkin otsikko on tuonut lukijoita, sillä viime kesän yksi hitti tuntui olevan juurikin paitamekko ja omassa blogissani kaikki paitamekko postaukset olivat varsin suosittuja. Ja kyllähän tuo paitamekko on ollut paljon käytössä. Jännä nähdä mikä on sitten ensi kesän juttu.




Viidenneksi suosituin postaus yllätti itseni. Sisustus aiheiset postaukset toki keräävät aina lukijoita, mutta silti oli yllätys että juuri tämä Kevättä kotiin postaus on haalinut paljon lukijoita. Ehkä se sitten kuitenkin on tuo otsikko, toisaalta tiedän että moni on päätynyt tähän postaukseen hakusanoilla Lidl jalkalamppu. 




Kuudentena keikkuu komeasti Kukkahame ja tennarit. Tähän postaukseen tuli paljon lukijoita Oasiksen Facebook sivulta, mutta myös Googlen kautta. Kaikki kukka-asu postaukset viime vuodelta ovat keränneet paljon lukijoita. Paitamekkojen lisäksi on siis tykätty myös kukallisista asuista. Tämän asun kuvat keräsivät myös instan @sarasblogi puolella valtavan suosion. Ja arvatkaa mitä ? Nyt kyllä vähän harmittaa etten ostanut tuota ylläni näkyvää hametta.




Seitsemänneksi suosituin oli taas sisustuspostaus Desenio julisteet meidän kotona, mikä ei ole lainkaan yllättävää. Taas se Googlen kautta vetävä otsikointi ja aihe. Sisustuspostaukset saavat usein paljon lukijoita varsinkin viikonloppuisin. Itsekin luen sisustuspostauksia juuri viikonloppusin, tykkään postauksista joissa on paljon kauniita kuvia. 




Kahdeksanneksi suosituin postaus oli iloinen yllätys  25 satunnaista faktaa minusta. Ihan mahtavaa. Tässä postauksessahan on vanhoja kuvia ja kerron ihan randomisti itsestäni 25 asiaa. Jotenkin ihana tietää, että tämän tyyppiset hieman henkilökohtaisemmat postaukset kiinnostavat teitä. Olen aika huono keromaan itsestäni täällä blogissa, osin siksi että minusta tälläiseen muoti- ja lifestyleblogiin eivät kuulu kovin henkilökohtaiset jutut  ja mielipiteet sekä toisaalta myös siksi etten oikein tiedä mitä kirjoittaisin. En koe oleva mitenkään kovin kiinnostava henkilö.




Yhdeksäntenä komeilee Kesämekko. Ei mitenkään yllättävää, sillä asupostauksessa on kukallinen kesämekko. Oikein kuulkaa odotan jo mitkä postaukset tulevat ensi kesänä suosituiksi, ettei vain taas olisi nämä kukalliset mekot ? Niihin aion ainakin itse pukeutua.




Kymmenentenä on Flower power. Tämä postaus keräsi heti julkaisun jälkeen paljon lukijoita ja se oli pienoinen yllätys siitä huolimatta, että julkaisupäivä oli lauantai, otsikko näköjään toimi ja aiheena taas nuo suositut kukkaset. Ehkä alan kukkabloggariksi, onko sellaisia ? 

Yhteenvetona näistä vuoden suosituimmista postauksista voisi sanoa lyhyesti OTSIKOLLA on väliä. Ihan aina sitä ei tietysti keksi vetävää otsikkoa tai oikeastaan voisi käyttää sanaa kuvaava otsikko ja joskus tulee pieniä iloisia yllätyksiäkin kuten tuo Kukkamekko postaus todistaa. 

Toinen juttu on sitten tuo tilastojen vääristymä analyytikassa, loppuvuoden postauksiin ei tosiaan ole vielä etinyt kertyä kävijöitä samalla tavalla kuin alkuvuoden postauksiin. Kurkkasin loppuvuoden tilastoja myös tekemällä haun puolelta vuodelta, eikä yksikään näistä yllämainituista postauksita ollut siellä. Viimeisen puolen vuoden top 10 näytti hyvin tasaiselta, paljon asupostauksia ja sitten tietysti joulua. Aika näyttää mikä sieltä nousuu ylitse muiden. Joulukuun osalta suosituimmat postaukset näkyykin tuossa blogin sivupalkissa ja se kyllä näyttää samalta Google Analytics mukaan. 

Oliko joku näistä analyytikan mukaan suosituista postauksista myös sinun suosikkisi ? Ihanaa vuoden 2018 ensimmäistä päivää teille kaikille !
Share:

10 kommenttia

  1. Hyvää Uutta Vuotta :)

    VastaaPoista
  2. 25 satunnaista asiaa oli ehdoton ykkönen näistä postauksista, paljon uutta asiaa sinusta ja ihastuttavat kuvat.

    - Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tämän tyyppiset postaukset ovat pidettyjä, tulihan tuohon myös paljon lukijoita :)

      Poista
  3. Paitamekon muistan, sun inspiroimana aion hankkia sellaisen, olen etsiskellyt sopivaa, musta se on aika ajaton vaate, eikä haittaa vaikka ei olisi enää muodissakaan. ;) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitamekot ovat kyllä ajattoman tyylikkäitä, niistä saa helposti erilaisen asun vaihtamalla asusteet.

      Kiitos Jonna <3

      Poista
  4. Hyvää uutta vuotta Sara! Nämä vuosikooste postaukset ovat kivoja tehdä kun samalla tulee myös itse käytyä omaa vuottaa läpi. Kauniita kuvia tyylikkäästä naisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo :) Kyllä ehdottomasti, yllätyin itsekin mitä kaikkea sitä on vuoden aikana postannut.

      Poista
  5. Kivoja postausaiheita! Tykkään erityisesti vaatekaappipostauksesta, inspiroi järkeistämään omaa garderoobia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva kuula, että postauksesta on ollut hyötyä. Itse yritän myös seurata ohjeitani ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig