sunnuntai 8. lokakuuta 2017

SYKSYINEN ASU




Olin ajatellut mennä aamulenkille, mutta koska ulkona edelleen sataa, päätinkin jäädä kotiin ja nauttia aamukahvin sängyssä kirjoittaen blogipostausta. Siirrän kuvani aina pöytäkoneelle, sillä tykkään käsitellä ne isolla näytöllä. Sen jälkeen lataan ne bloggeriin ja myöhemmin kirjoitan postauksen valmiiksi läppärillä. Tällä hetkellä siis sängyssä loikoillen ja samalla aamukahvia nauttien.





Syksy on mielestäni parasta kuvausaikaa. Valo on pehmeämpi kuin keväällä tai kesällä ja päivä on vielä riittävän pitkä, että työpäivänkin päätteeksi ehtii ottaa kuvia. Ja onhan nuo syksyn lehdetkin aivan ihana tausta asukuville. 





Kuvien asu oli yllä perjantaina, tosin aamupäivällä lenkkareiden kanssa. Lenkkareita käytän yleensä läpivuoden myös pakkasilla, mutta kun on oikein sateista ja märkää on kivempi laittaa jalkaan nilkkurit. Koko asu on muuten tanskalaisen  Black Swan Fashionin, hame ja trenssi vanhempaa mallistoa ja kukkaprintti collari tämän syksyn mallistosta. Tykkään tälläisistä huolettomista vaatteista, joita voi yhdistellä edellisten kausien vaatteisiin. 





Sunnuntai jatkuu täällä lepäillen ja ensi viikkoon valmistautuen. Lenkillekkin on tarkoitus vielä mennä, tosin taidan tyytyä kaupunkilenkkiin, sillä märät metsäpolut eivät houkuttele. Mitä teidän sunnuntaihin kuuluu ? Sateesta huolimatta suloista sunnuntaita !


Trench coat, skirt and collage sweater Black Swan Fashion * // hat H&M // ankle boots Zara // watch Cluse


* Saatu blogin kautta

Share:

6 kommenttia

  1. Kaunis asu! Täällä varmaankin laiskotellaan tänään koko päivä sisätiloissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Saattaa olla, että itsekin pysyttelen sisätiloissa koko päivän ;)

      Poista
  2. Ihana syysasu Sara☺ Musta on tyylikästä aina ja hattu täytyy itsekin käydä katsastamassa H&M liikkeessä. Syksyn ruska on nyt parhaimmillaan ja kuvausolosuhteet hyviä. Ja nuo lehtien värit😉
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Musta on aina tyylikäs ;)
      Hattu on parin vuoden takaa, mutta käsittääkseni H&M on vastaavia nytkin myynnissä.

      Kiitos samoin !

      Poista
  3. Oi, mikä lady! Sä onnistut aina kuvissa ja toi paita on etenkin todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen :) No, en todellakaan aina onnistu, mutta aika usein-kiitos harjoittelun ;) Kohta 10 vuotta bloggausta takana :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig