maanantai 5. joulukuuta 2016

5 vinkkiä parempaan uneen



Maanantain hyvinvointi vinkkinä tällä kertaa uni. Unen puute näkyy itselläni heti ihossa ja muutenkin yleisessä olossa. Monet meistä tuntevat itsensä väsyneiksi talvisin, mutta silti uni ei illalla tule. Väsynyt ihminen stressaantuu helposti ja jopa paino saattaa nousta unenpuutteen vuoksi. Itse noudatan yritän noudattaa seuraavia ohjeita varmistaakseni riittävän ja hyvän yöunen iteslleni. 

  1. Pidä makuuhuoneen sisustus yksinkertaisena. Vaihda vuodevaatteet riittävän usein, puhtaissa lakanoissa uni tulee helpommin. Tuuleta myös makuuhuone iltaisin ennen nukkumaan menoa ja pidä lämpötila riittävän alhaisena. Viileässä huonessa on mukavampi nukkua.
  2. Ålä syö liian raskasta ruokaa juuri ennen nukkumaan menoa. Mielummin pieni nälkä kuin täpötäysi maha. Auttaa myös painonhallintaan ja aamulla aamiainen maistuu. Älä myöskään juo kahvia tai teetä juuri ennen nukkumaan menoa. Monella jopa iltapäivällä latkittu kahvi saattaa vaikuttaa yöuneen, varsinkin vahvat erikoiskahvit vievät ainakin itseltäni helposti yöunen.
  3. Muista ulkoilla ja liikkua päivän mittaan. Kova treeni ennen yöunia ei kuitenkaan ole suositeltavaa, sillä treeni lisää adrealiinia kehossa, joka taas estää nukahtamisen.
  4. Ålylaitteet eivät ole hyviä unikavereita. Puhelimen ja tabletin selailu sängyssä on ehdoton no no. Netissä roikkuminen tai telkkarin katselu juuri ennen nukkumaan menoa, vilkastuttaa aivotoimintaa ja saattaa estää unen tulon. Tässä todellakin itselläni on vielä parantamisen varaa. Itse nukahdan helpoiten lukemalla jotain tosi tylsää kirjaa, mutta mistä sen etukäteen tietää onko kirja tylsä vai ei ?
  5. Viimeisenä vinkkinä itselleni uusi ja mielstäni tosi hauska vinkki. English Tea Shopin Sleepy Me tee on kofeiinitonta luomuteetä, jossa on rauhoittavaa kamomillaa. Kupillinen Sleepy Me teetä ja Goodnight Magnesium Oil unisuihketta tuo takuuvarmasti unen. Magnesium auttaa tutkitusti unen tuloa ja helpoiten se imeytyy kehoon ihon kautta. Tätä unisuihketta siis suihkautetaan ja hierotaan iholle ennen nukkumaan menoa  Tämä kombo toimii ainakin itselläni. Good Night.

Onko sinulla myös vinkkejä parempaan uneen ? Mukavaa maanantaita teille kaikille !






* Tuotteet saatu blogin kautta
Share:

2 kommenttia

  1. Täällä toinen uniongelmainen... Samat konstit testissä ja olenkin nukkunut useimmat yöt nyt hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt aika hyvä tilanne, kunhan vain muistan mennä ajoissa nukkumaan ;) Mä tykkään erityisesti tosta Magnesium suihkeesta, olen vakuuttunut sen tehosta.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig