sunnuntai 23. lokakuuta 2016

KOLME ASIAA



Ihanan rentouttava syysloma lähestyy kohta loppuaan. Miten sitä virkistyykin jo muutaman päivän tauolla arjesta. Olen nähnyt tämän hauskan 3 asiaa postauksen jo aika monessa blogissa, viimeksi lueskelin Annen kivoja vastauksia. Käykää kurkkaamassa samalla myös Annen upeat Pariisin postaukset. Joten pidemmittä puheitta omat 3 asiaa-vastaukseni.

3 asiaa joista pidän
  • muodista
  • sisustamisesta
  • valokuvauksesta
3 asiaa joista en pidä
  • sodista
  • ilmaston muutoksesta
  • lasten hädästä
3 asiaa joita tein viikonloppuna
  • valokuvasin, messuilin ja bloggasin
  • katsoin lemppari sarjoja sohvalla makaillen
  • siivosin, pesin pyykkiä ja tein ruokaa
3 asiaa jotka osaan
  • ohjata  hyvän ja kaloreita kuluttavan spinning tunnin
  • tehdä marokkolaista ruokaa
  • neuloa villapaidan oman idean pohjalta



3 asiaa joita en osaa
  • en osaa sanoa suomen kielen R-kirjainta
  • en osaa soittaa mitääm instrumenttia
  • en osaa koodata
3 asiaa jotka haluasin osata
  • koodata, helpottaisi bloggaamista ja muutenkin minusta hyvä taito
  • tanssia lattareita, balettia tai vaikka dance orientalia hyvin
  • valokuvata paremmin
3 asiaa jotka minun pitäisi tehdä
  • just nyt pitäisi imuroida, mutta istun tässä ja kirjoittelen tätä
  • myydä loput kirppiskamat / viedä kierrätykseen kamaa
  • siivota keittiön kaapit, tämä piti tehdä kesällä, mutta kohta on joulu ja kaapit siivoamatta
3 asiaa joista stressaan
  • en yleensä stressaa, asiat tapahtuu ajallaan 



3 asiaa jotka saavat minut rentoutumaan
  • kahvi ja pala suklaata
  • lempparisarja telkkarista
  • sisustus- tai muotilehti
3 asiaa joista puhun usein
  • lapsista
  • blogiin liittyvistä jutuista
  • nähdyista ja koetuista jutuista, mistä milloinkin
3 asiaa jotka mielelläni puen päälleni
  • farkut ja neule
  • trenssi tai nahkatakki
  • lenkkarit, tennarit tai nilkkurit
3 asiaa joita en puen päälleni
  • päästä varpaisiin beigessä
  • kirjavia, kuviollisia, värikkäitä vaatteita
  • akryyliä



3 asiaa jotka haluaisin hankkia
  • uudet nilkkurit, mustat
  • uuden pikkulaukun, mustan
  • uuden ruokapöydän , mustan
3 asiaa joista unelmoin
  • että lapset löytävät oman paikkansa tässä maailmassa
  • matkasta Uuteen-Seelantin
  • parista blogiin liittyvästä jutusta
3 asiaa joita pelkään
  • tosi kylmää talvea, en vaan kestä kovia pakkasia kovin pitkään
  • sotia ja kaikkia kauheita asioita
  • että jään joskus pyörän alle työmatkalla
3 asiaa joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa
  • se uusi musta ruokapöytä olisi kiva saada ennen joulua
  • saisin kirppiskassit vihdoin ja viimein pois kaapeista tilaa viemästä
  • niin ja ne keittiön kaapit siivottua



Kaikkin tuli nyt vastattua, aikaa hurahti vähän enemmän kuin luulin ( niinkuin muuten aina näissä jutuissa ). Olisi kiva myös lukea muidenkin vastauksia, jos jollain on vielä tekemättä tämä 3 asiaa postaus.

Nyt kiirehdin vihdoin imuroimaan ja muitakin koti hommia on vielä tekemättä. Sunnuntait usein on tälläisiä, mutta uuteen viikkoon on kiva lähteä kun on koti edes jotenkuten järjestyksessä. Oikein ihanaa sunnuntain jatkoa !


Share:

6 kommenttia

  1. Ihana Sara <3
    Olipa mukava lukea sinunkin listasi, kiitos kun teit tämän ja linkitit blogini :) Tämmöiset postaukset piristää aina välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne <3

      Näitä on hauska lukea ja tehdä, lukijoillekin vähän vaihtelua :)

      Poista
  2. Hauska postaus :) Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  3. Ihania vastauksia, erityisesti tuo mitä pitäisi tehdä ja vastauksissa "mutta" :D :D

    Henna
    www.stoori.fi/pakkomielteita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ehkä kuitenkin stressaan näistä pienistä asioista :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig