sunnuntai 21. elokuuta 2016

WHAT I WORE



Linen t-shirt H&M // jeans  Acne Studios // trench coat Black Swan Fashion * // sunnies Furla*  // bag Alexander Wang // sandals Birkenstock

Ihana aurinkoinen ja rento viikonloppu lähestyy loppuaan, akut on ladattu ensi viikkoa varten. On syöty hyvin, nukuttu pitkään, käyty lenkillä ( pojan kanssa ), katsottu lempparisarjat ja luettu lehtiä. Niin ja tietysti vähän myös valmistauduttu ensi viikkoa varten. 

Kuvissa yksi kesän lemppari asuistani eli vaaleat farkut yhdessä pellavateepparin kanssa. Olen käyttänyt vuorotellen mustaa ja vaaleaa teepparia, molemmat kivoja komboja farkkujen kanssa. Lemppari asuun kuuluu tietysti myös Birksit ja Black Swan Fashion rento vähän aamutakkimainen trenssi. Tykkään koko asusta ihan mielettömästä ja viihdyn parhaiten juuri tämän kaltaisissa asuissa. 

Kuvat on napattu tänään kauppaan lähtiessäni, kuopus suostui taas kiltisti kuvaamaan. Kuvasimme ihan meidän kotipihalla ja sieltä löytyy tuollaiset vanhat portaat, jotka eivät johda minnekään, eli niiden yläpäässä on pelkkää nurmea ja piha jatkuu. Kutsun niitä leikkisästi kummitusportaiksi. Hui kauhistus.

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoilleni ! Nautitaa vielä näistä elokuun lämpimistä päivistä !

* merkityt saatu blogin kautta


Share:

6 kommenttia

  1. Kiva rento asu.

    Katja

    VastaaPoista
  2. Kivat vaaleat farkut, tuollaisia tulee pidettyä kesällä, kumma kyllä talvena ne tuntuu liian kesäiseltä. Onko sinulla sama juttu? Kiva asu muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sama juttu, joskus tuntuu että ovat liian vaaleat myös kesään. Musta on niin mun väri, mutta nyt olen opetellut pitämään myös vaaleista farkuista.

      Poista
  3. Oi, en ole tiennytkään, että teeppari on tuon mustan takin nini:) No, nyt taas viisastuin! Näyttää kivalta ja itsellenkin tuollainen kelpaisi. Musta on aina ajaton ja sopii vaaleisiin housuihin tehden asusta raikkaan:) Elokuu tosiaan lopuillaaan ja piiiiitkä syksy edessä, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teeppari tarkoittaa t-paitaa ;) Ehkä minun pitäisi kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä :)

      Vielä voidaan nauttia kesästä, meillä ainakin on tuulta lukuunottamatta ollut kaunis ja aurinkoinen viikonloppu.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig