lauantai 2. heinäkuuta 2016

PEROBA



Musta on ihanaa kiertää sisustuskaupoissa. Yksi lemppareistani on Fredalla sijaitseva PEROBA, jossa on vaikka mitä ihanaa. Heillä on myös nettikauppa, josta tuotteita voi tilata, jos ei pääse liikkeessä käymään. Oikeesti en tietenkään tarvitse mitään kotiini juuri nyt, mutta välillä on kiva ostaa jotain pientä uutta ja sisustusliikkeistä saa myös kivasti inspiraatiota. Ehkä on kuitenkin pakko käydä hakemassa tuollainen kultainen ananas.




Omassa kodissa on muutamia juttuja, joita haluaisin muuttaa. Yksi niistä on parveke. Nykyiset kalusteet ovat liian leveät, ne pitäisi vaihtaa pienempiin ja sirompiin. Samoin parvekkeen lattialle täytyisi keksiä jotain. Missasin tietysti ne Ikean uudet mustat parvekelaatat, tai ainakin joka kerta kun katson netistä, niin ovat loppu. No jos joskus saan kivat laatat lattialle, niin haluaisin niiden päälle jonkun kuviollisen maton. Ja sitten kauniita ruukkuja ja kasveja.




Joskus myöhemmin on tarkoitus ostaa myös uusi ruokapöytä ja muutama tuoli. Jotakin mustaa ehdottomasti. Myös eteiseen etsin tasoa / lipastoa.  Muutenkin kotiin saisi tulla vähän lisää mustaa aj kenties myös jotain puista. Itselläni menee yleensä suunnittelu vaiheeseen tosi kauan aikaa, mietin ja pähkäilen ehkä liikaakin. Ja joskus käy niin, että sunnitelmat muuttuu matkan varrella ihan toiseksi. Tässä on tietysti se hyvä puoli, ettei niitä virhe ostoksia tule kovin paljon. 

Sisustus inspiraatiota haen siis yleensä kiertelemällä kaupoissa ja lehtiä lukemalla ( sisustuslehtien nettisivuja toki myös ). Sisustusaiheisia blogeja luen yleensä tosi vähän ( satunnaisesti kyllä ), syystä etten ole löytänyt sellaista blogia, joka jaksaisi innostaa ja jossa olisi itseäni miellyttävä tyyli. Toisaalta en ole kauheasti etsinytkään, joten jos tiedät kivoja sisustusaiheisia blogeja, vinkkaa kommenstissa ! Leppoisaa lauantaita !

* Kuvattu blogin kautta lainassa olevalla Canon Powershot G7 X  Mark ii 
Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig