keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

WHAT I WORE


Trench coat and linen t-shirt Black Swan Fashion ( saatu ) // white jeans Current Elliot // sunnies Ray-Ban // sneakers Superga // bag Rebecca Minkoff Collection 

Eilen piipahdin Marsaanan After work tilaisuudessa kuvien asulla. Toukokuussa tuli käytettyä valkoisia farkkuja monen monta kertaa ja jotenkin niistä tulee niin kesäinen fiilis. Eilen puin farkkujen kanssa pellava teepparin ja vuorettoman trenssin sekä tämän hetken lempparitennarini eli valkoiset Supergat. Laukkuna oli Rebecca Minkoffin pikkulaukku ja oikeasti tarvitsisin toisen kokonaan mustan, mutten saa päätettyä mikä olisi hankkimisen arvoinen. Laukku voisi olla saman kokoinen kuin Rebecca Minkoffin laukkuni, mutta nahkahihnalla ja ehkä hieman litteämpi ja vieläkin yksinkertaisempi. Niin ja hinnaltaan kohtuullinen, sellainen ihan tavallinen arkilaukku, mutta laadukas kuitenkin.

Laukuista puheenollen, eilisen tilaisuuden syynä olivat laukut. Lipault on ranskalainen matkalaukku brändi ja nyt heidän laukkujaan myydään myös Suomessa. Laukun ovat ultra kevyitä ja niitä saa todella herkullisissa väreissä ja tietysti myös mustina. Lipaultin matkalaukkujen lomassa siemailimme kouhuvaa ja napostelimme juustoja sekä macaronseja. Niin ja söimme aivan ihanaa suussa sulavaa juustokakkua. Tuli ihan kesäfiilis. Onko Lipault sinulle tuttu merkki ? Kivaa keskiviikkoa kaikille !


Share:

14 kommenttia

  1. Onpas tyylikäs lady siellä :) Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  2. Todella ihana, mutta rento asu. :) Lipault on itselleni ihan tuntematon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Käy kurkkaamassa nettisivut, makeita värejä :)

      Poista
  3. Kiva asu! Lipault on mulle ihan uusi merkki, täytyypä tutustua heidän tarjontaan. Mulla on myös jo pidemmän aikaa hakusessa samantyylinen musta pikkulaukku mitä sinäkin kaipaat. Kaipa se jossain vaiheessa putkahtaa tarjolle jostain, kun vähiten odottaa. Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo kannatta kurkata, aikamoisia herkkuja tarjolla, tekstistähän löytyy linkki.

      No näin olen miettinyt, muutaman kerran olen laukkua yrittänyt etsiä, mutta tuloksetta. Kaikissa näkemissäni on ollut jotain vikaa ;) Eiköhän me löydetä laukut vielä jostain.

      Kiitos samoin sinulle !

      Poista
  4. Great look! Have a nice day) www.elationofcreation.com

    VastaaPoista
  5. Todella upeat kuvat ja kaunis tyylikäs asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna <3 Mulla oli oma kuvaaja eli kuopus mukana ;)

      Poista
  6. Voih, valkoiset farkut on niin stailit! Kiva ja rento asu!
    Itse en mahdu omiin valkoisiin farkkuihini ja toisaalta näillä kiloilla myös valkoisista housuista näkyy ne kilot :(. Joo, tiedän, laiharille mars!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Voi ei. No onneksi on paljon muitakin kivoja vaatteita kesään, käytät niitä valkoisia farkkuja sitten ehkä ensi kesänä ;)

      Poista
  7. Oih, ihanat valkoiset farkut <3 Itse olen sellainen sottapytty, että en voisi kuvitellakaan pitäväni sellaisia...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig