torstai 3. joulukuuta 2015

#tbt


Muutamissa blogeissa olen nähnyt näitä #tbt postauksia ja ajattelin jakaa nyt ainakin tämän kerran asukuviani muutaman vuoden takaa. Asut eivät ole välttämättä juuri tältä päivältä, koska asua ei ole , mutta ainakin kaikki ovat joulukuun kuvia. Ensinmäinen kuva on siis viime vuodelta 2014 ja edelleen kaikki asun vaatteet ovat käytössä. Kuvauksista muistan kovan tuulen, johon sekä kuvattava että kuvaaja ( tytär ) hermostuivat.


Tämä asu on vuodelta 2013 ja asusta käytössä ovat muut paitsi neule, joka on siirtynyt kotipaidaksi. Acnen farkut ja Alexander Wangin laukku ovat edelleen lemppareita ja tätini vanha Friitalan lammasnappaturkki odottaa pakkasia. Isabel Marantin huivi oli syksyn yksi parhaista ostoksista. Kuvassa näkyy olevan ihana auringonpaiste, mutta muistelen, että pakkasta olisi ollut -10 astetta.


Tämä kuva on vuodelta 2013  ja tämän blogin alkutaipaleelta. Kamera taisi vielä olla pokkari ja kuvien laatu aika huono. Kuvan asu on aika perus ja ylläni on Monkin neule ( nykyisin koti käytössä ) ja Zaran farkut. Tiger of Swedenin nilkkurit olivat lempparit ja löytyvät edelleen käytöstä. Silmälasikehykset ovat Karen Millenin ja päivittäin käytössä, vaikka eivät blogissa näykään, kuten eivät muutkaan silmälasini. Oikeasti joudun käyttämään laseja koko ajan, mutta en jotenkin miellä itseäni silmälaseja käyttäväksi ja siksi vierastan kuvia, joissa olen lasit päässä. Hassua eikö ?


Tadaa. Aika ylläri eikö ? Kuva on vanhasta jo lopettamastani blogista, jota kirjoitin asuessani Marokossa. Blogin kuvat olivat aika huonolaatuisia ja blogin ilme jotenkin sekava. Asu on vuodelta 2010 ja yllä sen aikainen lemppari eli Zaran nahkatakki ( myyty kirpparilla ), Zaran ylipolven saappaat, joita olen käyttänyt ehkä max 5 krt, mutta jotka edelleen ovat kaapissani. Laukku on marokkolaista käsityötä ja nahkaa. Kuva on napattu silloisen asuntoni terassilla. Käytin pidennyksiä ehkä n. 3 vuotta. Ensin sinettejä ja sitten klipsejä. Ja voi kuinka ne näin jälkikäteen muistellen olivat hankalat, toisaalta ihan kivat.


Tämä kuva on vuodelta 2009 ja otettu Suomen vierailun aikana, ehkä marraskuun lopulla. Kuvassa on Chep Mondayn mekko ja Zaran neuletakki sekä nahkasaappaat. Saappaat ovat muuten olleet yhdet ehkä parhaimmista saappaistani ikinä ja harmittaa ihan vietävästi, että viiden vuoden käytön jälkeen ne oli pakko heittää pois. No, mikään ei ole ikuista.


Viimeisenä sporttisempi asu joulukuiselta kävelyretkeltä Atlantin rannalla vuonna 2008. Oloasu, Lacosten nahkatennarit ja Zaran toppaliivi. Mustaa, vaikka urheiluvaatteissa minulla oli ja on edelleen käytössä myös muitakin värejä. 
Jotenkin sitä ajattelee, että oma tyyli ei ole niin kauheasti muuttunut, mutta kun katselee vanhoja kuvia, vaikka vain muutaman vuoden takaa, huomaa muutoksen selvemmin. Itse olen ainakin vähentänyt korkojen ja korujen käyttöä ja ehkä muutekin tyyli on pelkistynyt aika lailla. Myös hetken trendit ovat omassa käytössä vähentyneet ja pyrin satsaamaan enemmän yksinkertaisiin ja monikäyttöisiin vaatteisiin. Varmasti asuinpaikka, bloggaaminen ja ikäkin vaikuttavat. Millainen muutos omassa tyylissäsi on tapahtunut viime vuosina vai onko se pysynyt samana ? 

Share:

14 kommenttia

  1. Ihana idea laittaa noita kuvia muutaman vuoden takaa. Tosi kiva setti.

    VastaaPoista
  2. Nää vuoden tai vuosien takaiset kuvapostaukset ovat musta kivoja. Täytyy itsekin toteuttaa.

    VastaaPoista
  3. Vautsi mitkä kutrit! Olet juuri tuossa Marokon kuvassa aivan Cameron Diazin näköinen, piti ihan tarkkaan katsoa kuka siinä on :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olihan ne aika pitkät ja mikä työ oli laittaa niitä :)

      Poista
  4. Ihana tuo, jossa istut sohvalla ja kuinka pitkät hiukset sinulla on ollut!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit mun rillikuvasta :) Pitkät ne kyllä oli.

      Poista
  5. Tosi kiva postaus :) tosi kiva idea ja aivan ihania kuvia!

    VastaaPoista
  6. Eikä miten kiva postaus! Nämä on kyllä niin hauskoja :)
    Hurjan pitkät hiukset tuossa Marokko-kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hih, vielä hauskempi tulisi, jos laittaisi kuvia pidemmältä ajalta ;)

      Poista
  7. Olipa kiva postaus! Ihanaa kurkistaa vanhoja kuvia vuosien takaa! Täytyy ehkä itsekin jossain vaiheessa toteuttaa vastaava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit :) Olisi kiva nähdä sinun vanhoja asujasi ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig