perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulukoti


Toivottavasti teillä kaikilla oli rauhallinen ja mukava joulu. Joulupäivä on alkanut pitkään nukkuen, suklaata syöden ja lehtiä lukien. Kurjasta säästä huolmatta aika ihanaa. Omat joulun valmistelut jäivät vähän viime tippaan, mutta ehdin kuin ehdinkin laittaa kodin joulu-asuun. 


Olohuoneessa on edelleen mustavloinen sisustus ripauksella harmaata ja beigeä. Kukkia kävin ostamassa Kampin Plantagenista, kaikkia valkoisia. Tällä kertaa mukaan tarttui hyasintteja, kimppu tulppaaneja ja amaryllis sekä äidille joulutähti. Musta olkipukki oli myös pakko saada ja se onkin itse tehtyjen mustien paperitähtien kanssa olohuoneen ainoa joulukoriste.



Kynttilät ovat tänä vuonna mustia, harmaita ja valkoisia sekä tietysti tuikkuja kupeissaan. Sohvalla oleva mustavalkoinen tyyny on joskus Elloksen alesta ostettu, beige tyyny on H&M Homen ja vaaleanharmaa villainen käsinkudottu tyyny on Marokosta. Myös Ikean korikassissa näkyvä villahuopa samoin kuin pöydällä oleva tarjotin ovat Marokosta. Musta marokkolainen kulho Hayn tarjotinpöydällä sen sijaan on ostettu Sisustusliike Dokkanista, joka on Fredalla. Tinakynttilän jalat ovat mummini vanhat, maljakko Iittalan ja lasikantien koripöytä itse maalattu ja majailee kesäisin parvekkeella.


Olisi kiva kuulla kuinka sinä teet joulun kotiisi ? Tunnelmallista joulupäivää teille kaikille !


Share:

8 kommenttia

  1. Kaunista on ja hyvin itsesi näköistä. Meillä on muutamia rakkaita koristeita, jotka on ihana kaivaa joka vuosi esiin. Yksi niistä on upea, paperista tehty seimi, joka on ostos Amerikasta. Rakastan valoja ja kynttilöitä, mutta joulun jälkeen jätän kynttilöisden polttelun seuraavaan syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitis Marjukka <3 Koristeet, joihin liittyy muistoja, ovat ihania ja tuo jouluseimi on varmasti upea. Meilläkin on muutamia muistokoristeita, tänä jouluna halusin kuitenkin pitää tyylin yksinkertaisena. Kynttilät on kuitenkin se paras juttu ja niitä poltamme ahkeraan jouluna ja loppiaisen jälkeen laitan ne yleensä jo pois.

      Poista
  2. Kaunista Sara <3 Tunnelma taiotaan, kuusella, kynttilöillä ja joulukukilla ja erityisesti perheellä. <3 Sydämellistä joulupäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Joulukuusi olisi kiva, rakastan sen tuoksua, mutta en kestä sitä vaivaa mikä siitä tulee ;)

      Ihanaa joulun aikaa sinulle Tiia !

      Poista
  3. Tyylikkään tunnelmallista! Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hekku <3 Mukavaa loman jatkoa sinne aurinkoon ! Nauti lämmöstä.

      Poista
  4. Todella kaunis koti ja tuo musta olkipukki on kiva pieni yksityiskohta sisustuksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Eikö vain, oli ihan pakko ostaa se kukkien haku reissulla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig