sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Viinimaistijaisissa



Viime viikolla osallistuin elämäni ensinmäistä kertaa viinimaistijaisiin. Sain blogin kautta kutsun maistelemaan Chileläisiä viinejä Ravintola Lasipalatsin tiloihin. Vina Undurraga on yksi Chilen merkittävimpiä viinitaloja ja heidän tuotteitaan on myynnissä yli 70 maassa. Me saimme ensin maisteltavaksemme talon kuohuviiniä Undurruga Brut Royal, joka on valmistettu perinteisellä Charmat-metodilla Leyda Valleyn parhailla kasvipaikoilla . Paikalla oli myös kouhuviinin luoja Carlos Concha, joka kertoi meille tämän viinin synnystä sekä muista Undurragan viineistä ja tiluksista. Undurragan kouhuviini oli mielestäni kuplivan raikasta ja kepeän makuista. Aika loistava hinta-laatusuhde tässä juomassa. Jouluksi tätä muuten  saa kauniissa lahjapakkauksessa.
Sitten itse maisteluun. Nyt on ihan pakko tunnustaa etten oikeasti tiedä mitään viinien maistelusta, tai no sen verran mitä olen lehdistä lukenut tai joitakin ohjelmia nähnyt. Yritin kuitenkin asiantuntevasti nuuhkia ja maistella kaikkia 4 punaviiniä, jotka olivat maisteltavina. Huuhdoin edellisen viinin makua asiaankuuluvasti vedellä ja yritin eritellä tuoksuja ja makuja. Ei nyt ihan onnistunut, varsinkaan kun en ole punaviinin ystävä, johtuen ehkäpä siitä, että usein syön niin kevyesti. Tämän maistelun jälkeen annan kuitenkin punaviineille uuden mahdollisuuden elämässäni. Ehkä meistä tulee vielä ystävät.
 Punaviinit joita maistelimme löytyvät kaikki Alkon valikoimista. Santiago 1541 valmistetaan Uuden Maailman parhaimmista rypäleistä ja kypsytetään pulloissa kuuden viikon merimatkan aikana Suomeen. Tuoksu on hedelmäinen ja maku  raikkaan täyteläinen. Undurraga Carménère viinin taimet on tuotu Euroopasta ennen kuin ne hävisivät kirvojen mukana täysin. Carménère on säilynyt vain Chilessä. Tämän viinin  tuoksu  on hedelmäinen ja maku täyteläinen sekä mausteinen. Santiago 1541 Gran Reserva viiniä on kypsytetty 9 kk ajan tammitynnyreissä. Tuoksu on marjainen ja vaniljainen, maku taasen suklainen, marjainen ja täyteläinen. Oma suosikkini tästä joukosta ja maultaan omasta mielestäni kaikkein pehmein. Neljäntenä maistelimme Aliwen Reserva , jonka tuoksu on hedelmäinen, mausteinen ja syvä, maun ollessa täyteläinen, kypsän marjainen, pehmeä ja voimakas. Tämän viinin pakkaus taas oli mielestäni upein. Suorastaan tyylikäs. 
Ruokana tarjoiltiin Lohicheviche ja avokado-fenkolisalaattia, salaattia grillatusta kananrinnasta tomaattisalsaa ja paahdettua paprikaa sekä chileläistä häränlihapataa ja paahdettuja kasviksia. Jälkiruokana chilillä mausteuttu suklaa-tryffelileivos. Kaikki todella herkullisia ja häränlihapataan ihastuin, vaikken yleensä syö paljon punaista lihaa. Parasta illassa oli kuitenkin kouhuviini ja suklaa-tryffelileivos sekä mukava seura. Kuvitelkaa nyt ; pimenevä ilta Helsingin keskustassa, hyvää ruokaa ja juomaa sekä mukavia ihmisiä ympärillä ja  kaikki tämä työpäivän päätteeksi. 
Oletko sinä punaviinien ystävä ? Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille !




Share:

8 kommenttia

  1. Vaihdan kyllä yleensä punaviiniin aina lokakuun tullen ja pidän punaisesta, ihan yhtä paljon kuin rosésta, valkoisesta ja kuohuvastakin. Jos nyt valita pitäisi, niin ehkäpä sampanjalla loppuelämäni höystäisin :D Työskentelin aikoinaan koko opiskeluaikani Alkossa ja sen takia viinit tulivat aika tutuiksi. Koulutuksissa ja maistiaisissa kävin paljon ja samalla opin valtavasti. Ainoa haittapuoli tuossa oli, että viinimaku myös kallistui vuosien saatossa radikaalisti. Yritän silti edelleen löytää ensisijaisesti max 20 euron viineistä ne parhaimmat, mielummin tietysti edullisemminkin ;) Ja niitähän kyllä onneksi löytyykin.
    EllenR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle toi punaviini on ollut jotenkin vaikea, mutta annan sille nyt mahdollisuuden. Valkoviinit, rosee ja kuohuviinit on suosikkeja ja ykkönen tietysti shampanja :)
      Alkossa töissä ollessa varmasti oppiikin paljon, olisi ihan kiva perehtyä viineihin paremmin.

      Poista
  2. Tuommoinen viinimaistelutilaisuus olisikin kiva! Itse tykkään hurjasti punaviineistä, mutta olen ihan onneton niiden valitsemisessa :) Yleensä mennään kauniin etiketin mukaan, ja silloin tällöin löytyy ihan hyväkin valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva kokemus. Kyllähän niissä edullisissakin löytyy hyviä viinejä.
      Jotenkin miellänkin sinut punaviinin ystäväksi ;)

      Poista
  3. Sama täällä kerran käyty viinimaistajaisissa miehen kanssa ja oli todella mielenkiintoista. Tykkäsin kovasti ja aukeni kyllä uusi maailma ja mielenkiinto viineihin.

    Ihanaa viikkoa Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemus oli kiva ja ruoka todella hyvää :)
      Suloista sunnuntaita Tiia <3

      Poista
  4. Viinien maistelu on mielestäni tosi vaikeaa puuhaa! Kaksi kertaa olen ollut huippuammattilaisen johtamassa tilaisuudessa ja toisella kerralla onnistuin mokaamaan ihan täydellisesti, kun haukuin korkkivialliseksi meidän tastingin kalleimman ja hienoimman viinin... :D :D (ystävällinen sommelier kyllä sitten sanoi, että se viini on vähän "vaikea"... ja toisekseen johdannossa meille kerrottiin, että joskus he laittavat korkkiviallisia viinejä maisteluun ihan opetusmielessä - yhtäkaikki tilanne oli niin hävettävä, että sen jälkeen en ole uskaltautunut vastaaviin tilaisuuksiin!)

    Muuten - blogissani on sulle haaste. Olisi tosi kiva kuulla vastauksiasi, kysymykset on kyllä aika vaikeita... (Ei minun keksimiäni!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tuo mitään helppoa puuhaa ollut. Voi ei voin vain kuvitella tilanteen ;)

      Kiitos Minttu haasteesta, toteutan sen pian. Pitää ensin vähän miettiä mitä vastaan, tosiaan vaikeat kysymykset.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig