sunnuntai 4. lokakuuta 2015

S U N D A Y



Tämä sunnuntai tuntui värittömältä, ei huonolla tavalla kuitenkaan, sellaiselta ihan tavalliselta sunnuntailta, jolloin ei tapahdu mitään ihmeellistä, eikä edes aurinko paista. Päivältä, jonka voisi oikeastaan viettää kotona. No, me kävimme kuopuksen kanssa brunssilla ja tarkoitus oli ottaa sieltä kuvia, mutta en sitten voinutkaan kaivaa kameraa esiin. Tuntui ihan siltä kuin olisin kuvaamisella rikkonut toisen ruokailijoiden suununtairauhaa. Ruoka oli hyvää ja seura tietysti vielä parempaa. Brunssin jälkeen otimme asukuvia ja kävimme ostamassa sukkia ja sukkahousuja. Siitä viimeistään tietää, että talvi on tulossa.



Muuten viikonloppu on sujunut ihan normikaavan mukaan. Kotihommia, vähän telkkaria ( lempparisarjat ja Ylen Teeman muotiviikon ohjelmia katsellen ), blogien selaamista, ensi viikon juttuja miettien ja lasten kanssa oleilua. Millainen viikonloppu sinulla oli ? Oikein ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille !




Share:

10 kommenttia

  1. Sunnuntai on mennyt todella rauhallisesti <3 Ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa viikkoa myös sinulle! Minulla oli oikein kiva viikonloppu. Mies on ollut paljon matkoilla viimeaikoina ja vietettiin nyt leppoisa lauantai kaksistaan pitkästä aikaa, hyvää ruokaa ja viiniä. Tänään kävin siskon kanssa markkinoilla Tikkurilassa, ihan mukavaa kierreillä ja katsella markkinatavaraa ja jotain pientä tuli ostettuakin. Ja syötyä paistettua muikkua ja lettuja... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta viikonlopulta :) Paistetut muikut on hyviä.
      Kiitos :)

      Poista
  3. Olin itse lauantaina brunssilla ja mietin ihan samaa kuvaessani, että rikonko muiden aamupäivän rauhaa. Mieheni tosin rohkaisi, että anna mennä vaan ja niinhän pari kuvaakin nappasin ;) Vietin muutenkin oikeaa Helsinki-lauantaita, olipa kivaa pitkästä aikaa. Missä olitte brunssilla? Ihana sunnuntai-asu!

    EllenR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kuvaaminen on aina vähän vaikeaa jos on paljon väkeä ympärillä. Kuulostaa kivalta teidän brunssi. Me oltiin Pursarin Sis.Delissä, kiva paikka ja ruokakin ihan jees.

      Poista
  4. Viikonloppu sujui Turussa Food and funin merkeissä. Kirjoittelin siitä juuri. Eilen saimme kotiin myös entisöinnissä olleen nojatuolin, joten kaikin puolin hyvä viikonloppu siis. :)

    Miia
    http://helchic.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hauskalta. Turussa olisikin kiva käydä pitkästä aikaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig