Kesän alku on ollut viileä, siitä huolimatta olen nauttinut joka hetkestä. Ulkona on kauniin vihreää ja monet kukat kukkivat. Ja monesti olen todennut kuinka kaunis kaupunki Helsinki onkaan. Nämä kaikki kuvat on otettu ihan pienen ratikkamatkan päässä keskustasta, voisi melkein luulla olevansa jossain ihan muualla. Osa kuvista on kuopuksen nappaamia, jonka kanssa käymme silloin tällöin yhdessä kuvaamassa ja osa kuvista on omiani. Ihanaa kesäistä viikonloppua teille kaikille ihanille !