Sneak peak tämän päivän asusta. Koko viikon olen ollut tosi kiireinen ja tänäänkin töiden jälkeen oli ohjelmassa puvun osto pojalle. Elämänsä ensinmäinen. Olimme etukäteen katselleet pukuja netistä ja se kyllä helpotti ostospaikan ja puvun valintaa suuresti. Sovistuskopissa oli lopulta vain kaksi pukua ja toinen oli juuri se oikea, niin äidin kuin pojankin mielestä. Kotiin tullessa kuopus suostui vielä nappaanmaan asukuvat, mutta sitten en jaksanutkaan ruveta niitä käsittelemään oikean kokoisiksi, joten varsinaiset asukuvat ovat luvassa huomenna. Kuvassa poikkeavaa on tietysti pinkki huulipuna, joka on Lumenen 52 Valon juhlaa, ihan täydellinen tähän ihanaan aurinkoiseen päivään. Miten sinun viikkosi on sujunut ? Ja hei, vielä ehtii osallistua edellisen postauksen ihanaan BeckSöndergaardin huivi arvontaan huomiseen iltaan asti !
Wautsi mikä puna, tykkään itsekin kovasti pinkeistä punista. Keväisin ja kesäisin varsinkin, syksyllä väri muuttuu sitten perus punaiseksi.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua!
Kiitos. Mä jotenkin olen vältellyt pinkkiä viime vuodet, tuli yliannostus sitä ;) Mutta huulilla tosiaan ihan kiva ja pirteä. Mulla useinmiten ihan nude punia, ne on jotenkin kivan neutraaleja.
PoistaKiitos samoin !
Oi, teillähän taitaa olla juhlat tulossa ; ) Farkkupaita on minullakin ollut tällä viikolla päällä. Valkoiset housut ovat vielä talvivarastossa. Pitänee kaivaa ne esille. Viikot tuntuvat vaan vilahtavan ohitse. Mahtavaa viikonloppua!
VastaaPoistaOn on ;) Varmaan jotain juttua tänne blogin puolelle myös. Mä oon just löytänyt farkkupaidat uudelleen, käytiin niitä paljon 80-90 taitteessa. Nyt tuntuu taas ihan uudelta jutulta.
PoistaKiitos samoin sinulle !
Näytät tosi hyvälle tuossa asussa! Mitenhän sitä oppisi käyttämään valkoisia farkkuja niin ettei ne olisi läikikkäät jo pelkästä ajatuksesta niiden päälle pukemisesta ;)
VastaaPoistaKiitos <3 Hih, joo mullakin meni aika kauan että opin ja pienten lasten kanssa ei kannata yrittää . . . mutta se on toisaalta asenne kysymys ;)
Poista