Pitkästä aikaa kotikuvia. Viime vuonna ostettu Oliivipuu on kuin onkin selvinnyt talvesta. Olen vihdoin myös vaihtanut sen muoviruukusta saviruukkuun, tosin Granitista ostetusta ruukusta puuttuu vielä aluslautanen. Alkukeväästä myös leikkasin Oliivipuuta tasaisemmaksi ja silloin paljastui tuo keskikohta, jossa on oksia, vaan ei yhtään lehteä. Siitä olen leikannut pois pieniä oksia, odottaen , että niihin tulisi lehtiä. Vaan ei. Ehkä täytyisi leikata reilummin, mutta tavallisilla keittiösaksilla se ei kyllä onnistu. Oliivipuuta en mitenkään erityisemmin hoitanut talven aikana, annoin vettä silloin kuin muistin ja silloin aina aika reilusti. Talven Oliivipuu vietti pääosin keiitiön ikkunalla ja sai ilmeisesti ihan riittävästi valoa.
Kuvissa näkyy myös jo instan @sarasblogi puolella vilahtanut Kiasmasta ostettu Robet Mapplethorpen näyttelyjuliste, jossa kiva teksti I want to see something I've never seen before. Näyttely on auki 13.9 saakka, joten kesällä ehtii hyvin käydä katsomassa sen.
Oma viikonloppu on kulunut kotona siivoillen ja ensi viikonlopun juhlia suunnitellen. Vielä ehtisi käydä lenkillä tai vaikka vähän kuvailemassa ulkona. Miten sinun viikonloppusi on sujunut ?
Laitan tänään myöhemmin illalla BeckSöndergaardin arvonnan voittajat tänne blogiin. Suloista sunnuntaita !
Hienosti on oliivipuusi selvinnyt - ja tykkään kovasti tuosta ruukusta!
VastaaPoistaKiitos näyttelyvinkistä - kun jatkuu noin pitkään, ehdin varmasti minäkin siellä vielä piipahtaa!
Kivaa helluntaipäivää!
Etukäteen pelkäsin, että ei selviä talven yli.
PoistaEhdottomasti kannattaa mennä :)
Kivan näköinen oliivipuu ruukussaan :)
VastaaPoistaKivaa alkavaa viikkoa!
Kiitos Hanna !
PoistaHyvin olet saanut puun talvehtimaan, mun taidoilla ei olisi menestynyt. Mukavaa helluntaita!
VastaaPoistaHih, ehkä just siksi ettei mulla ole mitään taitoja :D
PoistaKaunis puu. Mä heitin omani just roskiin oli sen verran huonos kunnos!!
VastaaPoistaKiitos. Voi ei . . .
PoistaHienosti on oliivipuusi selvinnyt :) omani on todella harva ja siirsin sen viikonlopulla terassille ja nyt seurataan miten käy // lähteekö siihen tulemaan lisää lehtiä!
VastaaPoistaNo todella ihmettelen, miten selvisikin . . .
PoistaToivotaan, että sinun oliivipuusi aloittaa uuden kasvun terassilla :)
Hyvin selvinnyt oliivipuu sanon minä :)
VastaaPoistaUpeaa viikkoa!
Kiitos Satu ;)
Poista