*Yhteistyössä Black Swan Fashionin kanssa, josta postauksen kaikki vaatteet. Black Swan Fashionin Jannen ja Sabinen kanssa ideoimme postauksen, jossa yhdistelisin heidän tämän kevään malliston ja aikaisempien kausien vaatteita keskenään ja samalla kertoisin omasta tyylistäni ja millä perusteella hankin vaatteitani.
Oma tyyli on muovautunut vuosien saatossa yritysten ja erehdysten kautta. Toki se perustyyli on pysynyt melkolailla samana eli olen aina pitänyt mustasta ja suosinut melko yksinkertaisia asuja. Välillä toki olen kokeillut värejä ja haksahtanut itselleni sopimattomiin vaatekappaleisiin. Yritän nykyisin pitää mielessäni uutta hankkiessani, että vaatetta pitää voida käyttää usein ja sen on ehdottomasti sovittava kaikkeen mitä jo kaapistani löytyy. Pidän vaatteista, joita voi käyttää sesongista toiseen ja eri vuodenaikoina. Helppohoitoisuus on myös tärkeää ja hyvät materiaalit. Kokemuksen kautta olen myös oppinut, ettei kallis ole aina laadun tae ja siksi ostaessani katson aika tarkkaan kuinka vaate on tehty ja sovitan kaiken t-paidoista alkaen.
Tähän postaukseen sain valita Black Swan Fashionin mallistosta 3 vaatetta ja muut postauksessa olevat vaatteet olen saanut heiltä aikaisemmin. Yläkuvissa viime lauantain asu, jossa olen yhdistänyt kolmen eri kauden vaatteita eli viime kesän mallistosta Domino sweater ( joka nyt löytyy alennuksesta ) , viime syksyn mallistosta Essie jacket ( myös alessa ) ja tämän kevään mallistosta Felicia skirt. Hame on ollut minulla myös töissä neuleen kanssa.
Yläkuvassa kokomusta asu koostuu Frigg skirtistä ja Elcin neuleesta, joka on viime syksyn mallistosta ( löytyy vielä alesta ). Tässä asussa muuten viihdyin tosi hyvin ja se oli ylläni monena päivänä. Asu muuttuu helposti myös ihan toisenlaiseksi vain kenkiä vaihtamalla. Alakuvissa jo täällä blogissa esitelty asu, jossa on Frigg hame ja Fifi tee. Ihanan helppoa pukeutumista.
Kaikista eniten olen ehkä kuitenkin ihastunut tähän Fawn dressiin. Materiaali on ihanan pehmeää ja sivusaumoissa on kivat taskut. Lisäksi takana on hauska leikkaus niskassa ja solmittavat narut. Kuvassa yhdistin mekkoon mustat sukkikset ja mokkakorkkarit, mutta tämä yksinkertainenkin mekko muuttaa helposti ilmettään kenkiä vaihtamalla ja asusteilla. Veikkaan, että tulette näkemään tätä mekkoa kyllästymiseen saakka kesällä.
Viimeinen asu on vielä kovin kesäinen tennareineen. Näissä kuvissa olen yhdistänyt Felicia hameeseen Foal teen, joka sopii myös mustan hameen kanssa ja tietenkin farkkujen, niin sinisten kuin valkoistenkin . Kesällä varmaan käytän teepparia myös mustan bleserin ja housujen kanssa tuomassa asuun rentoutta.
Kaikkia näitä Black Swanin vaatteita valitessani olen miettinyt niiden keskenään ydisteltävyyttä sekä sitä kuinka ne sopivat yhdistettäväksi jo vaatekaapissani oleviin vaatteisiin ja asusteisiin. Oma mottoni pukeutumisessa onkin Keep it simple.
For me it's easy to love Black Swan Fashion . Their clothing is classic designed with cool details and easy to wear. What I really like is their colors, mostly black. I'll try to keep my style as simple as possibly and I love the idea that I can always mix and match their styles with future and previous seasons. *All clothes in this post are gifted from Black Swan Fashion.
I always try to buy something which I can use from season to season and mix it with clothes and accessories I already have in my closet. I prefer black and white clothes, but I love blue and grey too. I also prefer clothes which are easy to take care. Keep it simple is my motto.
I just felt in love with Foal tee and Fifi tee as well. They match with everything I already have and they both are perfect for spring and summer. Felicia skirt is perfect for work and I can use it also at home for weekends. Frigg skirt I've already used many times with knits and collage sweaters. I'm sure I'll wear it in summer time a lot. Fawn dress is so my style. I love easy going clothes and I can wear it with heels and even with my Birkenstock sandals.
Like I told I've used Frigg skirt with knits and collage sweaters and in summer I will wear it with t-shirts. Both the skirts are great basic pieces to the wardrobe. I can just change the shoes and the hole look will be different. Fawn dress will be perfect for work with the flats and it will be lovely party dress with the heels. The t-shirts I'll use with everything. Easy office look with black pants and blazer and for weekend with sneakers and jeans.
Suloista sunnuntaita ! Have a wonderful sunday !
Tosi hienosti vaatteet ovat yhdisteltävissä keskenään, kivoja vinkkejä kokonaisuuksiin.
VastaaPoistaIhan totta, se onkin yksi Black Swan Fashionin vahvuuksista.
PoistaAivan ihana tuo musta-valkoinen asu <3
VastaaPoistaKiitos :) Niin minustakin.
PoistaTodella toimivia hyviä kokonaisuuksia :) Allekirjoitan kaiken kanssa mitä olet kirjoittanut // arvostan
VastaaPoistapukeutumisessa vaatteita, joita voi käyttää useamman vuoden <3
Se on todella valitettavaa tänä päivänä, että hinta ei todellakaan ole laadun tae!
Upea postaus siitä kuinka tyylikäät ja yksinkertaiset vaatteet toimivat vuodesta toiseen!
Rentouttavaa sunnuntaita ja naistenpäivää sinulle ihanuus <3
Kiitos <3
PoistaEn kestä vaatteita, jotka ovat yhden kauden juttuja. Hermostun jos kaapeissa on liikaa tavaroita, joten ei oikein ole vaihtoehtoja :)
Ihan hirveetä miten huonolaatuisia (toisinaan ) kalliit merkkivaatteet ovat. Ei mitään tajua materiaaleista, ompelu-opista tai kaavoituksesta normaalille naiselle . . .
Kiitos samoin sinulle !
Vaikka kaikki ovat mieleeni, niin tuo mekko on eniten ! Sinä osaat tehdä simppelistäkin mielenkiintoisen näköisen!
VastaaPoistaOikein hyvää naistenpäivää, Sara!
Mekko on minunkin lemppari. Kiitos Lady <3
PoistaJos aloituskuvassa ei ole mustaa tai valkoista, niin se on aina niin outoa ;) Sä oot jotenkin niin musta-valkoinen... vähän niin kuin mä olen pinkki-musta. Kauniita asuja, kauniilla naisella. Hyvää naistenpäivää.
VastaaPoistaHih, ihan totta. Mutta käytän myös paljon sinistä. Mä taas hämmästelen jos sinulla ei ole pinkki-mustaa ;)
PoistaKiitos Maiju <3
On kyllä toimivia kokonaisuuksia, niin hyvin keskenään yhdisteltävissä!
VastaaPoistaTämän brändin ehdottomasti paras puoli :)
Poista