sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Synttäriarvonta



Kaksi vuotta bloggaamista tämän blogin parissa tulee täyteen joulukuun aikana. Muutama postaus löytyy blogistani ennen joulukuuta 2012, mutta koska niitä on todella vähän, lasken säännöllisen bloggaamisen alkaneen joulukuussa 2012. Kaksi vuotta on mennyt kuin siivillä ja paljon kaikkea kivaa on mahtunut kahteen vuoteen. Blogin lukijamäärät ovat kasvaneet tasaisesti, upeaa ! Blogin kautta olen tutustunut ihan mielttömän ihaniin ihmisiin. On ollut hienoa lukea kommettejanne, sillä ilman niitä bloggaaminen olisi todella tylsää. Siispä, nyt on kiitosten aika ! Ihan ensin haluan tietysti kiittää kaikkia lukijoitani, ihanaa että olette siellä ruudun toisella puolella. On ollut myös mukava tavata muutamia teistä ! Kiitos myös kaikille bloggari ystäville, niille jotka jo tunnen livenä ja niillekin joiden kanssa ollaan tuttuja netissä. On ollut ihan mieletöntä tutustua teihin kaikkiin ! Kiitos myös pressitoimistojen tytöille ja kaikille niille joiden kanssa olen blogin puitteissa tehnyt yhteistyötä. Iso kiitos myös Indiedaysille. Upeaa, että saan olla mukana ja kiitos meidän kaikkien aikuisbloggareiden puolesta, että uskotte meihin. Kiitos lapsilleni, että jaksatte bloggaavaa äitiä ja otatte kiltisti asukuvia ja siedätte myös kuvaus-sessioita kotona. 
Kiitos Lumenen tiimille synttäriarvonta tuotteista ja muista mukavista hetkistä. Arvon siis blogin synttäreiden johdosta Lumenen kuvissa näkyvät tuotteet. Yksi onnekas teistä saa itselleen setin johon kuuluu Lumenen Time Freeze Päivävoide, Yövoide, Kiinteyttävä tehohoito ja Kiinteyttävä Silmänympärysvoide. Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän postaukseen. Arvonta päättyy lauantaina 13.12 klo 24 ja voittajan ilmoitan sunnuntaina 14.12. Jos jätät kommentin ilman sähköpostiosoitetta, ilmoitathan sen mahdollisen voiton osuessa kohdallesi mahdollisimman pian, että saan paketin postiin. Arvonta onnea ja suloista sunnuntaita !




* Tuotteet saatu arvontaan blogin kautta / Sponsoroitu
Share:

138 kommenttia

  1. Onnea 2-vuotiaalle ❤️ Ihanaa , että blogisi aikoinaan löysin , sitä on ilo seurata :)
    Suosikkituotteitani arvot , ilman muuta toivon onnettaren suosivan !

    VastaaPoista
  2. Onnea 2-vuotiaalle!
    Mukana arvonassa :)

    VastaaPoista
  3. Mukana kivassa arvonnassa.
    Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Onnea 2-vuotiaalle - olenkin tainnut seurailla sitä alkumetreiltä lähtien - itsekin kun aloittelin vain kuukautta aiemmin omaa blogiani;)
    Ja mukana tottakai - tuo pakettihan on kuin tämän ladyn naamalle suunniteltu;)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut ja pitkää ikää toivotellen!
    upea setti, mukana arvonnassa
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Onnea taaperoikäiselle =) Olen lukenut blogiasi vasta kolmisen kuukautta, mutta kuitenkin kaikki postauksesi olen läpi lukenut =) Jäin koukkuun =)
    Mukana arvonnassa. hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja kiva, että olet viihtynyt blogini parissa :)

      Poista
  7. onnea 2- vuotiaalle blogille ja ihanalle kaunokaiselle <3 - Kiitos monesta inspiraation hetkestä, blogisi on kuulunut minun
    suosikkeihin heti alusta lähtien kun tänne blogimaailmaan eksyin <3

    arvonnassa mukana! Kivaa sunnuntain jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  8. Ennen kaikkea onnea blogillesi, vaikka tietysti osallistun arvontaankin :-) Omalle blogille taisi tulla jo kolme vuotta täyteen - niin se aika näköjään rientää, kun on kivaa!

    VastaaPoista
  9. Onnea �� kaksivuotiaalle! Arvonnassa mukana! elsa.aalia@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea 2-vuotiaalle!! Ihania tuotteita ja mukana arvonnassa ;)

    VastaaPoista
  11. Hurjasti onnea :---) Ja osallistun kilpailuun!

    annakayhko@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Onnea :)
    Mukana kivassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  13. Mukana ollaan. Paljon onnea 2-vuotiaalle!
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea kaksivuotiaalle! Täällä ollaan mukana arvonnassa :)
    laura.leppajarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Onnea! :)

    Mukana.

    minnalai4 (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  16. Onnea 2-vuotiaalle! Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Onnittelut 2-vuotiaalle! Arvontaan mukaan. Olisi kiva päästä kokeilemaan itselleni uusia Lumenen tuotteita. Lumene on luottomerkkini, hyvä hintalaatusuhde.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Onnea ihana Sara. Tuo 2-vuotta on huikea saavutus ja se kaikki mitä olet saavuttanut. Komppaan sinua siinä, että sinä ja lukijat ja bloginaiset täällä blogimaailmassa ovat mahtavia. Ei sitä voinut uskoa kun omaakin blogia aloitteli, minkälaisen lämpöhyökyaallon sain teiltä/sinulta. Eli on kyllä ihanaa ja onnea ja upeeta, että aloitit hienon ja tyylikkään blogisi. Tätä kelpaa aina ilolla katsella ja lukea.

    Arvonnassa ilomielin mukana, on kyllä ihana palkinto. <3

    Lämpimin terkuin Tiia

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ihanasta kommentistasi :) Kyllä bloggaamisessa on parasta kommunikointi toisten bloggareiden ja lukijoiden kanssa.

      Poista
  19. Onnittelut!
    Mukana arvonnassa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kiva blogi ja onnea! Ihana arvonta.
    Irmasimola(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  21. Onnea 2-vuotiaalle ! Onnea myös itselleni, jotta voittaisin setin..nuo tuotteet ovat itselläni päivittäisessä käytössä :)
    kirsigreta@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Ihan hurjasti onnea parivuotiaalle!
    Ja tottahan toki arvonnassa mukana :)
    caeliascup@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Onnea 2-vuotiaalle blogille! Olen mukana arvonnassa :)
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnittelut! Mukana arvonnassa osoitteella millaturunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea! (:
    Hurmaava arvonta, ehdottomasti mukana!
    milja.amelia@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana. johannaliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Onnittelut! Mukana arvonnassa. T: maiqqu
    maiqquu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa :)
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Onko 2 vuotta mennyt näin nopeasti? Suuret onnittelut sinulle ja aivan loistavaa jatkoa! Mukana arvonnassa. Rauhallista joulun odotusta! Janinaisamaria@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se aika juoksee ;) Kiitos paljon <3 Rauhallista joulun odotusta myös sinulle !

      Poista
  30. Hurjasti onnea 2-vuotiaalle, ihana arvonta (nymana40@gmail.com)

    VastaaPoista
  31. Onnea 2-vuotiaalle blogille :) Osallistutaan myös arvontaan, vaikka onnittelut ja toiveet blogin pitkäaikaisesta jatkumisesta ovat ensisijaisia! -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  32. Onnea blogin johdosta!!(: Mukana arvonnassa,
    roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. mukana arvonnassa
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  34. Onnea blogille! Ihana arvonta, mukana siis :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  35. onnea!! mukana arvonnassa.
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Onnea :)
    mukana arvonnassa (Velmunen, krista-tuukkanen@hotmail.com)

    VastaaPoista
  37. Sara, onnea ja kiitos, että olet blogannut.

    VastaaPoista
  38. Onnea! Mukana arvonnassa ollaan :) annikaa92(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Onnea upealle blogille! Aina yhtä tyylikäs!

    sanna_honka@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. hei! onnea, onnea, onnea !
    huippupalkinto, oi jospa onni potkaisisi...
    terv. TiinaL

    VastaaPoista
  41. Onnea Sara...Mä olen aina luullut, että sä olet blogannut pidempäänkin. Olet siis perustanut blogisi vain hetkeä mua aiemmin... Itsehän olen blogannut kyllä jo vuodesta 2005, mutta nykyistäni siis kohta kanssa pari vuotta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju <3 No, niin olenkin mutta tämä blogi on vasta parivuotias :) Me ollaankin sitten oikein blogi konkareita. Itse olen aloittanut bloggaamisen joskus 2007 :D

      Poista
  42. Onnea :) mukana, plussaa(a)outlook.com

    VastaaPoista
  43. Ooo! Ihana palkinto ♥ Tässä on pakko olla mukana ;-)

    eveiia@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Onnea!

    Mukana arvonnassa :)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Ihana arvonta.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Hienoa! :)
    Arvonnassa mukana.

    h_lo(ät)netti.fi

    VastaaPoista
  47. Ihana arvonta, mukana!
    sarimvee@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Onnea! Mukana ollaan.
    pirjo.skytta@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Vanha konkarihan sinä olet täällä blogimaailmassa. Ihaniin asuihisi tutustuin jo vanhassa blogissasi. Mukavaa joulunodotusta sinulle ja jospas vaikka voittasin Lumenen tuotteita. Pidän niistä kovasti. vihreatniityt@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olen. Kiitos ja ihanaa että olemme blogi ystäviä <3 Ihanaa jouluodotusta !

      Poista
  50. Voi jos onni potkaisee....Sofia on mukana, mahtavaa! Go Lumene!
    sofia.hyvoenen@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Onnea 2-vuotiaalle blogillesi! Mukana upeassa arvonnassa. Stressitöntä Joulunodotusta!

    VastaaPoista
  52. Ihana blogi sulla. Olen mukana arvonnassa. Asunto46@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Osallistun. katjaokkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Tämä hieno ihonhoito-setti tulis kyllä tarpeeseen :)

    T. Tiina
    kayperemmalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  55. Onnea 2-vuotiaalle upealle blogillesi!

    Ja kiitos Sara sinulle, ystävällisyydestäsi tässä bloggaaja urani alkutaipaleella <3

    Ja osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voi on mukavaa olla blogi ystäväsi, kiitos sinulla monista ihanista kommenteistasi :)

      Poista
  56. Onnea blogille ja sen pitäjälle :)
    Mukana!!
    Osallistun!!

    VastaaPoista
  57. Onnea 2-vuotiaalle! Blogiasi on niin mukava seurata, että toivotan myös pitkää ikää! ja tietty mukana arvonnassa .

    VastaaPoista
  58. Onnea kaksivuotiaalle blogille! On ollut puhdas ilo tutustua ja tuntea sinut! <3
    Osallistun Äitini puolesta arvontaa, minun iholleni tuo on liian tuhtia kamaa vielä, mutta viisikymppiselle äidille nuo olisivat mitä mainioin piriste talven keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 On ollut mukava tutustua sinuun :)

      Poista
  59. Onnea! Olen lukenut blogiasi reilun vuoden ja pidän tyylistäsi valtavasti. Ja mukana arvonnassa ollaan :) -Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit <3 Mukava kuulla, että pidät tyylistäni :)

      Poista
  60. Onnea blogille! Hieno paketti, mukana arvonnassa.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Onnea naperoikäiselle blogille ja ennen kaikkea sen upealle tekijälle :)

    VastaaPoista
  62. Onnea blogisynttäreiden johdosta:) Aikas kivan arvonnan järjestät, joten otan osaa tottakai!
    hpajuranta@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Mukana ollaan, kiitos kivasta blogista.

    VastaaPoista
  64. Onnea blogille!:) Osallistun arvontaan.

    nenniuu@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Onnea blogille! Tuo paketti tulisi niin tarpeeseen :)
    paivijj (at) gmail.com

    VastaaPoista
  66. Kiitos aivan mahtavasta blogista! Tätä on ollut ilo lukea:) annukka36(at)luukku.com

    VastaaPoista
  67. Onnittelut 2-vuotiaalle!

    backinreverieÄgmailÖcom

    VastaaPoista
  68. Onnea blogille! Arvonnassa mukana; tuotteista erityisesti kiinnostaa Kiinteyttävä tehohoito.
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  69. Onnittelut 2- vuotiaalle !
    Mukana arvonnassa minäkin:)
    josjakun(at)yahoo piste fi

    VastaaPoista
  70. Superonnittelut ja tahtoo mukaan arvontaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  71. Onnittelut!
    Osallistun arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Onnea, onnea!
    Mukana kivan palkinnon arvonnassa.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig