sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Weekend




Sunnuntain tunnelma kuvia makuuhuoneestani, joka on vielä kesäasussa. Ostin kesäksi valkoisen kahdenhengen peiton päiväpeitoksi ja nyt syksyllä olen laittanut sängylle myös käsinkudotun villahuovan Marokosta. Viime syksynä ostamani tummempi ja valtavan paksu Tine K. päiväpeitto odottaa vielä kaapissa. Vaaleanpunaisen tyynyn olen vaihtanut beigeen, joka kyllä näköjään olisi kaivannut silittämistä.



idkuva


Viikonlopuksi ostan usein jonkun lehden, tällä kertaa pitkään etsimäni Vogue US. syyskuun numeron, jota vihdoin ja viimein oli tullut kauppoihin. Jotenkin minua ärsyttää miten sen saapuminen voi kestää niin kauan. Vuosia sitten tämä lehti tuli minulle kotiin, sillä se oli pitkään lempparini. Nyt tuntui, että taso on jotenkin laskenut. Sivukokoa on paisutettu ihan tyhjänpäiväisillä ja ala-arvoisilla mainoksille. Samoin lehti on kauhean hajanainen ja omaksi suosikikseni ovatkin kiilanneet uusi Porter sekä ranskan Vogue. Onko siellä ruudun takan muita tähän lehteen pettyneitä ?




Mitenkään näihin juttuihin liittymättä, olen myymässä pitkällisen harkinnan jälkeen omaa Louis Vuittonin Chale Monogram LurexNoir huiviani. Huivi on 50 % silkkiä, 30 % lurexia ja 20 % villaa. Oman huivini väri on siis Noir, mutta se ei ole koko musta. Huivini näet tässä postauksessa. Huivi on erittäin hyvässä kunnossa, kuin UUSI, sillä olen käyttänyt sitä todella vähän ja siksi myyn sen pois.
Huivissa ei siis ole nyppyjä, eikä langanpurkaumia tai muita käytön jälkiä. Huivi on omassa laatikossaan ja olen ostanut sen Helsingin Louis Vuittonilta. Jos tämä on haaveilemasi huivi, voit laittaa minulle meiliä sarasfi.blogspot@gmail.com.

Suloista sunnuntaita !
Share:

16 kommenttia

  1. Kiva lukea blogiasi, MUTTA toivon sinun kiinnittävän huomiota kauniiseen äidinkieleemme ja sen yhdyssanoihin esim. tunnelmakuvia kirjoitetaan yhteen ja kahden hengen erikseen!! Yhdyssanavirheitä näkee nykyään joka puolella, mutta jos haluaa antaa fiksun vaikutelman itsestään ja kirjoituksistaan, kannattaa huolehtia myös oikeinkirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy olla jatkossa tarkempi. Kiitos korjauksista.

      Poista
  2. Makuuhuoneesi näyttää kyllä niin sinulta - less is more;)
    Itsekin ostan usein juuri viikonlopuksi lehden tai pari. Olin jonkin aikaa ekopaaston aikaan ostamatta lehtiä, mutta kun paasto päättyi, ajattelin, että haluan lukea muutamaa lehteä - ja tukea myös painettuja lehtiä; liian moni lehti on joutunut lopettamaan.
    Kivaa uutta viikkoa sinulle, Sara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nukun parhaiten, jos tavaraa ympärillä on vähän.
      Totta, että monet lehdet ovat lopettaneet, mutta oliko niitä välillä jo vähän liikaakin ? Luen myös mielelläni lehtiä ja niitä tulee myös keräiltyä :)

      Poista
  3. Kaunis ja simppeli makuuhuone, kuvia katsellessa tulee hyvin levollinen olo.

    Minä selaan lehtiä kun ehdin, viikonloppuna yleensä. Vaan harvemmin ostan enä nykyisin lehtiä, blogit ovat korvanneet aika monet lehdet, vaikka on siinä viehätyksensä kun saa ihan oikein sivuja selailla.

    Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yritän edelleen karsia tavaraa kodistamme. Kun on iso perhe on paras pitää vähän tavaraa, ettei synny kaaosta.

      Blogit ja muut nettisivut ovat aika käteviä mutta jos haluan lukea jotain ostan lehden. En jotenkin osaa lukea näytäöltä. Silmät väsyvät helposti.

      Poista
  4. Makuuhuoneessasi on Ihanan seesteinen tunnelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Uni tulee helpommin kun ei ole liikaa tavaraa ;)

      Poista
  5. Kaunis makuuhuone, ja tuo villahuopa on aivan ihana!
    Minä ostan melko harvoin lehtiä, tuntuu ettei ikinä ole aikaa niitä lukea. Sadun tavoin myös minulla blogit ovat korvanneet monet lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja on super lämmin myös <3

      Katselen itsekin paljon blogeja mutta luen mielelläni lehtiä. Ja palaan niihin aina uudelleen ja uudelleen ;)

      Poista
  6. Euroopassa ostin lähinnä Saksan, Hollannin ja Ranskan Vogueta. Varsinkin saksankielisestä tykkäsin erityisen paljon. Tosin Marie Claire oli vielä enemmän mun makuuni.

    Kivan yksinkertainen ja rauhallisen oloinen makuuhuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan tutustunut noihin Saksan ja Hollanin Vogue mutta Ranskan Vogue on lempparini ja pidän myäs britti versiosta. Marie Claire olen lukenut joskus tosi kauan sitten ja silloin en pitänyt siitä, ehkä se on nyt muuttunut.

      Kiitos. Viihdyn yksinkertaisessa kodissa.

      Poista
  7. Kaunis makuuhuone, rauhallinen ja rentouttava. Luen nykyään oikeastaan vain syyskuun Voguen, se on klassikko. Mutta muuten pidän Marie Clairesta ja Red'stä, muun muassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna :) Minäkin luen yleensä vai tuon syyskuun Voguen, muita lehtiä ostan yleensä kannen värin mukaan :D Porterit olen ostanut kaikki ja se on UPEA lehti.

      Poista
  8. Onko huivisi jo mennyt ja paljonko olet ajatellut hinnaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vielä. Huivini on se kalliimpi Lurex malli ja se tuntuu olevan esteenä, kun sitä toista saa melkein 100 € halvemmalla. Voit laittaa meiliä sarasfi.blogspot@gmail.com , jos olet kiinnostunut tai tiedät jonkun joka haluaisi ostaa. Kerron hinnan meilitse mutta mitenkkä halvalla en sitä myy. Pidän sitten itse, jos vaikka joskus käyttäisin.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig