maanantai 12. toukokuuta 2014
Lately
Viimeisen viikon olen ihastellut valkoisia ruusuja olohuoneen pöydällä. Tuoksua niissä ei ole, mutta sitä onneksi löytyy testattavaksi saamastani Jurliquen käsirasvasta. Jurlique on australialainen luonnonkosmetiikkasarja, jonka tavoite on tarjota puhtainta ja tehokkainta ihonhoitoa luonnollisesti sekä hyödyntäen uusimpia innovaatioita ja tiedettä. Tuotteet perustuvat tehokkaisiin ja luonnollisiin kasviuutteisiin biodynaamisesti ja orgaanisesti viljellyistä kukista ja yrteistä. Jurlique on myös sitoutunut suojelemaan ja varjelemaan luontoa noudattamalla kestävän kehityksen periaatteita. Lisää yrityksestä voit lukea tästä linkistä. Kokeilemani käsirasva on ollut nyt päivittäisessä käytössä, eikä vähiten huumaavan ruusun tuoksunsa vuoksi. Lisäksi rasva saa käsien ihon tuntumaan ja näyttämään ihanan pehmeältä. Tuote sisältää saflorinsiemenen ja australian pähkinän öljyä, joka tasapainottaa kuivuutta sekä suojaa koskeushävikkiä vastaan. Lisäksi tuotteessa on E-vitamiinia, aloe veraa sekä porkkanajuuri uutetta, jotka helpottavat kuivuutta sekä rauhoittavat ja pehmentävät ihoa. Koska myös pakkaus on kauniin yksinkertainen, on tästä tullut uusi suosikkini. Illan paras hetki onkin viime aikoina ollut juuri ennen nukkumaan menoa levitetty Jurliquen Rose Hand Cream. Eikö olekin hassua miten pienistä asioista voi tulla onnelliseksi ? Sain myös Jurliquelta muitakin tuotteita kokeiltavaksi ja niistä myöhemmin lisää.
Käsirasva juttujen lisäksi olen viime aikoina ollut aivan kuin huumaantunut muodista ja vaatteista. Instan puolella olen löytänyt monia inspiroivia tilejä ja omakin pukeutuminen on saanut jotenkin uutta draivia. Olen myös ajatellut paljon tyyliäni ja tullut siihen tulokseen, että voisin sitä vielä enemmän pelkistää. Ainakin värejen osalta. Katsotaan nyt kuinka kauan tämä innostus taas jatkuu, mutta saattaa olla että blogikirppiksen puolelle tulee joitakin vaatteita myyntiin. Sisustus intokin on huipussaan, eikä vähiten siksi, että uuteen kotiin ihan oikeasti tarvitaan kaikenlaista. Sellaiset maanantai sepustukset. Mikä sinua innostaa juuri nyt ? Mukavaa maanantai-iltaa !
Rose Hand Cream Jurlique ( saatu)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
©
Sara S. | All rights reserved.
Minua innostaa juuri nyt oppia syömään oikein, kuitenkaan nälkää tuntematta ja voida entistä paremmin. Hikitreenin jälkeen tulee voittajafiilis :) Minulla on myös tuota Jurliquen käsirasvaa, ihana!
VastaaPoistaKuulostaa hienolta. Treenin jälkeen olo onkin ihana ja sitten jotain oikein hyvää ruokaa :)
PoistaJurlique käsirasva on ihana, rakastan sen tuoksua <3
Kauniita kuvia, valkoiset ruusut ovat yksiä omista suosikeistani ehdottomasti, Ihanat.
VastaaPoistaTällä hetkellä olen innostunut muutamasta ulkomaisesta blogista ja omasta yrityksestä mennä vähän totutun ulkopuolelle omassa pukeutumisessani :)
Kiitos. Ruusut ovat ihania, omat lempparit tietysti valkoinen ja kaikki vaaleanpunaisen eri sävyt :)
PoistaWow kuulostaa kivalta !
Kauniita kuvia. Minua innostaa tavaroiden karsiminen, mutta en jostain syystä pääse alkuun :/. Hmph. Ehkä tulevana viikonloppuna.
VastaaPoistaKiitos. Voi tavaroiden karsiminen on minullakin menossa, se on ikuisuus projekti :D
PoistaMinua innostaa talla hetkella ulkoilu ja rantasesongin alkaminen. En ole kova auringonottaja, mutta rakastan rantoja. Lounastauollakin taytyy kavella Hudson joen rantaan :-)
VastaaPoistaKuulostaa ihanalta ! Sinulla onkin upeat ulkoilumaastot siellä, olen ihan kade ;)
Poista