lauantai 6. huhtikuuta 2013

Saturday's outfit



Lauantain taidemuseo asua. Tänään oli ohjelmassa Ateneumissa käynti. Juuri nyt siellä on Eero Järnefeltin teoksia esittelevä näyttely, sillä tänä vuonna tulee hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. Itse ihastuin hänen piiroksiinsa, sillä hän oli todella taitava piirtäjä. Lisäksi esillä oli Ateneumin omista kokoelmista koottu näyttely Symbolismin hengessä. Suosittelen molempia ja näyttelythän ovat auki 28.04 asti. Linnan arteet näyttely aukeaa 12.04 ja jatkuu aina syyskuun alkuun saakka. Tässä näyttelyssä on tilaisuus nähdä Presidentin linnassa tavallisesti olevia teoksia, koska siellähän on peruskorjaus menossa. Näyttelyn jälkeen kävimme syömässä Ateneumin kahvilassa. Itse söin kalalautasen , joka oli erittäin herkullinen. Valitettavasti minulla ei ollut kameraa mukanani, joten ainoa kuva on otettu kotona ennen lähtöäni. Huomenna olisi tarkoitus ulkoilla vaan ei urheilla eli kaupunki kävelyä auringosta nauttien. Miten teidän lauantai sujui ja onko huomiselle jotain kivoja suunnitelmia ?

Ihanaa lauantai-iltaa kamut !


Blouse Benetton, jeans Victoria Beckham, sweater and ankle boots Mango
Share:

12 kommenttia

  1. Sinä olet aina niin kaunis ja tyylikäs, niin kuin taas tässä.... Edessä olisi vähän paikkojen järjestelyä, kunhan saisi vaan irti itsestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon IHANASTA kommentistasi maiju <3 Sitä paikkojen järjestelyä täälläkin . . . joka päiväistä minulle :D

      Poista
  2. Vau! Näytät erityisen hyvältä. Mun pitää ottaa itseäni niskasta taas kiinni pukeutumisen suhteen. No, oli mulla eilen ja tänään sentään farkutkin pitkästä aikaa jalassa. Eiköhän kevät lisää intoa taas pukeutumiseenikin :)

    Tänään levättiin, syötiin hyvin ja huomiselle olisi ulkoilua ja jalkatreeniä suunniteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Helena <3 Kyllä sinä taas innostut pukeutumisesta kunhan ilmat lämpenee, olen siitä ihan varma :)

      Mukavalta kuulostaa teidän päivänne ja huomiselle sunniteltu jalkatreeni on varmaan ihan huippua ! Lempitreenejäni :)

      Poista
  3. No niin, taasmun kommentti hävis johonkin.. tää tabletti tekee temppujaan mun kanssa, höh.
    Piti sanoa, että kaunis asu, simppeli ja tyylikäs. Pitää itsekin taas alkaa käyttää valkoisia paitiksia ahkerammin.
    Sun hiukset on muuten myös tosi kkauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mapsi ! Yritän itsekin tsempata noiden valkoisten paitiksien kanssa, tuovat valoa kasvoille kivasti kun muuten pukeudun niin tummiin.

      Poista
  4. Ihana kokonaisuus, vähän sellainen ranskalaishenkinen ;-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja ! Yritän aina olla trés chic, aina ei kyllä onnistu :D

      Poista
  5. Voi että kun on taas niin tyylikäs ja kiva kokonaisuus! Josko muistaisi itsekin, että simppelilläkin saa joskus aikaan.

    Täällä on palauduttu koti-Suomeen ja idea Ateneumin vilkaisemisesta käivkin mielessä kun tämän luin, en ole hetkeen käynyt siellä. Iltapäivällä jokatapauksessa kokeilen osaamistani kasvisruokien saralla kun Siskoni tulee treeniensä jälkeen(ovat tuossa meidän naapurikoululla) syömään ja jotain kasvispitoista pitäisi tämmöisen arkikokkaajaan saada pöytään taiottua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia ! Simppelit asut on kyllä ihan parhaita, lisäksi viihdyn niissä hyvin :)

      Ateneumissa kannattaa kyllä käydä, on jo paikkana niin kaunis ja lisäksi kaikki ihanat maalaukset :) Toivottavasti kasvisruoka kokkailut onnistuu :) Yritän myös joskus tehdä niitä tyttärelleni joka mielummin syö vain kasviksia.

      Poista
  6. Ihana asu ja Ateneumissa täytyykin käydä pyörähtämässä kesällä, kiitos vinkistä :) Minä jatkan niskan ja vatsan parantelua. Yöllä meinas tulla kuolema, kun ilmeisesti sappikohtaus oli niin kivulias :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SatuMaria ! Ateneum on käynnin arvoinen,suosittelen lämpimästi :)

      Kuulostaa ihan kamalalta, hyvä ettei käynyt kuinkaan, vaan voit jo ilmeisesti paremmin. Toivottavasti niskakin paranee pian. Voimahaleja <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig