lauantai 19. tammikuuta 2013

Ready Steady Spring





Paukkupakkasten keskellä olen valmis kevääseen. Tilaamani H&M takki ja Mangon saapikkaat ( vihdoin ja viimein ) saapuivat viime viikolla. Molemmat tulevat olemaan keväällä varmasti kovassa käytössä. Kokeilin asua vanhan Fransan pitsimekon kanssa, vaikka luulen käyttäväni niitä useinmiten farkkujen kanssa. Muuten viime viikko sujui ilman ostoksia - tai no, kävin kampaajalla, jossa väriä vähän kirkastettiin ja latvoja lyhennettiin. Lisäksi ostin tentti kirjan, kun en saanut sitä muuten käsiini. Niin ja kävin maksamassa tyttären tanssiaispuvun vanhojen päiville. Ihan kauheeta, että meillä on niin kiire, ettei ehditty sinnekkään yhdessä, vaan hänen täytyi ensin mennä yksin sovittamaan ja minun myöhemmin maksamaan. Sunnuntai on meillä ainoa päivä, jolloin ollaan ihan varmasti koko perhe yhdessä. Miten teidän viikkonne on sujunut ? 0letteko yhtä kiireisiä ?

Ihanaa ja rauhallista viikonloppua kaikille !


Coat H&M, lace dress Fransa, ankle boots Mango
Share:

10 kommenttia

  1. Sekä takki, että kengät näyttävät oikein hyviltä.

    Kiirettä pukkaa täälläkin ja väsymystä. Jotenkin tuntuu, että viikolla iltaisin puhti on ihan poissa, eikä jaksa mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tara ! Toivotaan että kevät ja valo poistavat väsymyksemme :)

      Poista
  2. Takki on kyllä ihan mielettömän hieno! Nilkkurit näyttää myös hyvältä, pitäisi itsekin löytää kevääksi tuollaisella sirommalla korolla varustetut nilkkurit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihana, tuskin maltan odottaa, että pääsen sillä ulos :D
      Hämmästyin muuten kun laitoin nilkkurit jalkaan, ovat niin mukavat ettei uskoisi Mangon kengiksi.

      Poista
  3. Wau. Mielettömän ihana yhdistelmä. Minäkin voisin viihtyä juuri tällaisessa yhdistelmässä. Näyttää juuri kivan ROCK:lta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju ! Viihdyn parhaiten tämän tyyppisissä yhdistelmissä, välillä pukeudun toki vähän klassisemmin.

      Poista
  4. Noi kengät ovat ihanat ja koko yhdstelmä sopii sulle tosi hyvin!

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen pikkuhiljaa lämpenemässä juurikin fiinimmän genren army-takkiin. Sellaiseen sopivan rentoon, mutta kuitenkin aikuismaiseen tyyliin. Tämä Mangon versio näyttää aikalailla just sellaiselle!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa:)

    VastaaPoista
  6. Syksyllä jo katselin muttei tullut silloin sopivaa vastaa, onneksi nyt löytyi. Mukava kuulla, että sinäkin olet lämpenemässä army-takkiin. Ja ainahan asustamalla siitä saa aikuisen näköisen. Luulen, että tulen käyttämään tätä silloin kun bleseri / trenssi on liikaa ja urheilullisemmat ulkoilutakit taas liian vähän.

    Mukavaa alkuviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig