sunnuntai 10. syyskuuta 2017

AUTUMN FLOWERS





Kesän kukkateema muodissa jatkuu vielä syksylläkin ja ihan varmasti myös ensi keväänä. Rennot collarit on omia lemppareitani vapaa-ajan rentoon pukeutumiseen ja miksei myös arkeenkin. Kuvien harmaa syksyn hempeillä kukilla koristeltu printticollari on Black Swan Fashionin uudesta mallistosta, joka on nyt myynnissä konsulteilla. Jos et ole vielä kokeillut ostaa muotia suoraan kotikutsuilta, suosittelen kokeilemaan. Kotikutsuilla saat rauhassa kokeilla vaatteita, neuvoja konsultilta ja samalla tapaat ystäviäsi. 

Asun farkut ovat myös Black Swan Fashionin,  tämä vaalea väri on kevään mallistosta ja löytyy täältä. Syksyn mallistossa on muuten sama farkku aavistuksen tummempana. Uusi mallisto tulee sitten myöhemmin myyntiin myös nettikauppaan. Lookbookista voi käydä kurkkimassa mitä kaikkia ihanuuksia syksyn mallistoon kuuluu.







Sunnuntain ohjelmaan on kuulunut pitkä kävelylenkki, blogijuttuja ja ensi viikkoon valmistautumista. Pilvisestä säästä huolimatta oli ihana kävellä ja fiilistellä syksyn tuloa. Jotenkin olen tämän viikonlopun aikana myös nauttinut hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä, ei ole tehnyt mieli lähteä ihmisvilinään, vaikka juuri nyt olisi vaikka mitä tapahtumia.

Sitten sellainen vähän harmituksen asia eli syksyn tv-ohjelmat. Itse en ole oikein löytänyt mitään kivaa katsottavaa viime aikoina, vai eikö syksyn ohjelmat ole vielä alkaneet ? Mitä tv-ohjelmia te katsotte juuri nyt ? Suloista sunnuntaita !


Parka coat Zara // flower sweater and jeans Black Swan Fashion * // sneakers Adidas // sunnies Furla *


* Saatu blogin kautta
Share:

2 kommenttia

  1. Kaunis ja ihanan hempeän värinen collari. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig