sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Light colors



Vuoden vaihtuminen on takana ja kevättä kohti mennään. Ihanaa on tieto siitä, että nyt ne päivät hiljalleen pitenevät ja valo lisääntyy. No oikeasti kevääseen on vielä tosi pitkä matka, fiilistelen sitä kuitenkin näiden vanhojen kuvien parissa. Meidän koti ei ole koskaan kovin tumma, kaikki suurimmat huonekalut ja seinät ovat valkoisia. Tykkään kuitenkin vähän muutella värimaailmaa pienillä yksityiskohdilla. Keväällä ja kesällä usein vaaleanpunaisella. Joskus jo pelkkä kukkakimppu pöydällä saa huoneen raikastumaan. Keittiössä minulla on parissa kaapissa kaikenlaista sisustukseen littyvää pientavaraa, joita voi laittaa esille. Samoin tyynynpäällisiä on eri väreissä. Loppusilauksen teen usein vaihtamalla lehtipinon päällimäiseksi muuhun sisutukseen sopivan värin. Ja kyllä, ostan lehtiä kansikuvien perusteella. Miten sinä vaihtelet sisustusta kotonasi ? Suloista sunnuntai-iltaa !


Share:

12 kommenttia

  1. Olin ennen tosi kova huonekalujen vaihtelija, en enää. Ollaan asuttu tässä kämpässä nyt helmikuussa seitsemän vuotta ja ainoastaan yhden kaapin paikka on siirtynyt vuosien aikana. :D Ehkä enemmän sitten muutosta tekstiileillä yms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstiilit on aika helppo keino muuttaa kodin ilmettä, suosittelen :) Meillä ei olohuoneessa vaihtaa huonekalujen paikkaa, siksi vaihtelen pöytiä ja tyynyjä.

      Poista
  2. Voi sulla on ihanaa light pinkkiä siellä ;)

    VastaaPoista
  3. Olen tosi laiska sisustaja ! Samat verhot roikkuu ympäri vuoden ( muutaman vuoden , pesussa käyvät välillä) , samat kalusteet olleet vuosikausia . Joskus , yleensä keväisin innostun hankkimaan uusia sohvatyynyjä ;)
    Ihanan vaaleaa , tulee niin keväinen olo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sisustaminen on kausittaista, joskus innostun enemmän. Tyynyillä saa kivaa vaihtelua, laiskan sisustajan pelastus. Keväällä minullakin on yleensä eniten innostusta.

      Kiitos <3

      Poista
  4. Love light colors and pastels in the house!
    In my place I have also mostly white, beige and brown!

    Pearl in Fashion

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you dear <3 That sounds beautiful.

      Kisses.

      Poista
  5. Ihana postaus ja tuli todella kiva kevätfiilis :)

    En ole mikään himosisustaja vaan teen muutoksia ajan kanssa ja tarkasti harkiten.
    Kukkien kanssa on kiva askarrella :)

    kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Isoja hankintoja kannattaakin miettiä, joutuuhan niitä katselemaan pitkään. Kukat on ihania ja ne tuovat eloa sisustukseen.

      Poista
  6. Kukilla saa aika paljon uutta ilmetta aikaan mutta en todellakaan ole mikaan viherpeukalo, joten kukat/kasvit vaihtuvat aika usein. En ole kova vaihtelemaan tyynynpaallisia, mutta se olisi tietty helppo keino saada uutta ilmetta ja varia huoneeseen, joten ehka voisin hankkia muutaman ylimaaraisen tyynynpaallisen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat on ihania sisustuksessa. Mäkään en ole viherpeukalo, siitä huolimatta oliivipuu on vielä hengissä tai ehkä juuri siksi ;)
      Tyynynpäälliset on niin helppo keino, kokeile ihmeessä. Sitten kun niitä on kokoelma, voi tehdä erilaisia yhdistelmiä. Se on hauskaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig