sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Winter white





Talvinen sää jatkuu ainakin vielä tänään Helsingissä ja postauksen kuvat on otettu aamun kävelylenkillä. Samasta puistosta on kuvia täällä ja täällä. Vaikka en ole talven ja lumen ystävä, niin jotenkin talviset kuvat miellyttävät itseäni enemmän kuin kesän väriloisto. Ehkä siksi, että pidän valkoisesta ja mustasta. Minua myös häiritsee, jos asukuvissa on liian paljon väriä taustalla. Tuntuu, etteivät vaatteet silloin oikein erotu. 
Yritän aina silloin tällöin kuvata oikein ajatuksen kanssa ja samalla opetella valokuvausta. Lisäsin tunnisteiden joukkoon tunnisteen Valokuvaus ja koitan myös saada sen alle muutamia vanhoja postauksia, joissa olen pohtinut kuvausta. Loppuun vielä tietoja valokuvauksesta kiinnostuneille näistä kuvista.
Kamerani on Canon EOS 550D, objektiivi 50mm / 1.8 . Kuvissa ISO on 200, aukko 1.8 ja valotus 1/100. Kuvat jäivät omasta mielestäni edelleen vähän liian tummiksi, joten lisäsin niihin hieman valotusta. Nykyisin otan kuvat aina sekä RAW että JPEG muodossa. Noita RAW kuvia on helpompi sitten jälkikäteen muokata ja ainakin nyt pimeään aikaan usein lisään juuri valotusta, koska pidän vaaleista kuvista. 



Share:

20 kommenttia

  1. Upeita kuvia. <3 Olet tarkka ja tyylikäs, kaunista aina katsella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Hih, yritän vielä opetella tätä kuvaus juttua, aina ei onnistu kun on mukamas kiire ( asukuvat )

      Poista
  2. Voi kuinka kauniita kuvia olet ottanut! Minäkään en pidä talvesta ja lumesta, mutta kyllähän nämä niin upeilta näyttävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nonna :) Joo, kuvat talvesta ovat kivoja mutta saan kyllä pakotaa itseni näille kuvausreissuille ;)

      Poista
  3. Hienoja kuvia ja värisävyt ovat kyllä mieleeni! Arvostan hurjasti teitä, jotka osaatte kuvata - jossain vaiheessa on kyllä pakko päästä kursseille ja yrittää petrata itsekin. Hyvää uutta viikkoa, Sara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady :) Minusta tuo ruskea ja valkoinen näissä kuvissa on kaunis yhdistelmä.
      Mene heti kun vain on aikaa ja löydät kurssin. Valokuvaus on ihana harrastus ja tuo paljon iloa.

      Mukavaa loppuviikkoa sinulle !

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Kivaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  5. Vaikka en talvesta tykkää niin kyllä lumi on kaunista, ja kylmää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sama täällä. Kaunista toki on talvella mutta kuvaaminenkin on vähän kurjaa kun sormet jäätyy . . .

      Poista
  6. Minäkin täällä taas linjoilla pienen hiljaiselon jälkeen :)
    Kauniita kuvia, niistä välittyy ihana talvinen tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ! Kiva kun olet taas linjoilla, pitää tulla kurkkimaan uusin postauksesi.
      Kiitos paljon, sormet vain meinas jäätyä ;)

      Poista
  7. Ihana lumi! Harmi vaan ettei se nyt taho pysyä maassa!! Kivaa viikkoa Sara :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tulee varmast takaisin :D

      Kivaa loppuviikkoa !

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig