sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Hay







Olohuoneessa on tapahtunut pientä päivitystä. Väliaikaisiksi tarkoitetut Ikean Lack pöydät ovat nyt poistuneet kauniimman ja kestävämmän pöydän tieltä. Tilasin jokin aika sitten Finnish Design Shopista Hayn tarjotin pöydän 20 % alennuksella. Minusta on kiva kun olohuoneessa on monta pientä pöytää, joita voi pitää yhdessä tai siirrellä tarpeen mukaan. Olohuoneestani löytyy myös Hayn DLM pöytä ja kuvaus hetkellä se oli divaanin toisella puolella. Kuvia siitä löytyy tästä postauksesta . Divaanille on myös päässyt talven kaapissa ollut Vallilan tyyny ja vaaleanpunainen kynttilä tuomaan kesäistä tunnelmaa. Suurin muutos on huonekalujen paikan vaihto, tuntuu ihan kuin olisi muuttanut kotia. Vaihteletko sinä huonekalujen järjestystä ja vaihdatko kesäksi tyynyt, verhot jne. ?

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille !
Share:

lauantai 25. toukokuuta 2013

Today's outfit




Lauantain asuksi valikoitui sitten tuo uusi KappAhlin hihaton pusero, jonka päälle laitoin vielä puuvilla neuleen ja bleiserin. Neuleesta jouduin sitten myöhemmin luopumaan, tuli  liian kuuma siinä. Farkutkin tuntuivat aika paksuilta ja siitä tulikin mieleeni etten omista kuin yhdet kesäiset mustat housut, apua taas ostoslista kasvaa ! Kävin ostoksilla pojan kanssa ja hän löysikin paljon kivoja juttuja kesäksi. Reilu viikko ja hän matkustaa koko kesäksi lämpöisempiin maisemiin. Itselleni nappasin Zarasta vaalean kesä neuleen ja Lindexsiltä aurinkolaseja. Lindexsillä olisi ollut paljon katseltavaa, mutta koska en ollut yksin, päätin jättää toiseen kertaan.


Blazer In Wear, cotton sweater Mango, blouse KappAhl, jeans Victoria Beckham, shoes Converse, bag Louis Vuitton, bracklet Hermes


Share:

Summer uniform



Aamulla aurinko paistoi niin kauniisti, että luulin voivani pukeutua tähän asuun. Taitaa kuitenkin olla vielä liian kesäinen. Farkut ovat jo viime kesänä kovassa käytössä olleet Current Elliotit ja ostettu Outnetistä . Heidän sivujaan kannattaa aina silloin tällöin vilkaista, voi löytyä jotain kivaa edullisesti. Paidan ostin KappAhlista ohikulkiessani ja sandaalit ovat Cosilta. Laukusta löytyy juttu tästä postauksesta ja aurinkolaseista täältä . Mikä on sinun kesä toiveasusi ? Ihanaa lauantaita kamut !
Share:

torstai 23. toukokuuta 2013

HIM
























Kuvia torstai-illan iloksi ! Minkälainen on sinusta tyylikäs mies ? Entä säilyykö lapsena opittu tyylikkyys ? Näkyykö miehen tyyli kotona, vapaa-ajalla ja autossa ? Kokosin tähän kuvia jotka minua miellyttävät miehen tyylissä eli klassisuus ja rentous. Vapaa-ajalle ehdottomasti pipo, ei ajeltu parta, t-paita ja farkut. Tatskoista plussaa, samoin hauskoista koruista ja kokkaustaidoista. Ja kuten kuvista voi päätellä ihailen ihan yhtä paljon Mr. Beckhamin tyyliä kuin rouvankin.


Kuvat Pinterest
Share:

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Rainy day




Sateesta huolimatta mukava päivä. Muutaman tärkeän asian hoitamista varten pidin tänään vapaa päivän ja ehdin istuskelemaan myös hetken kahvilassa. Asukuvakin tuli napattu sateesta välittämättä vaikka kuvan ottaja yritti protestoida vastaan juuri sateeseen vedoten. Kuinka kivoja kuvia ulkona tuleekin ja luonto on juuri nyt mielestäni kauneimmallaan, niin monia eri vihreän sävyjä. Tosin tänään olisi tarvittu kumisaappaita mutta omani heitin juuri roskiin enkä ole ehtinyt hankkia uusia. Laitoin syksyllä saappaat kuivumaan lämpöpatterien viereen ja ne ikäänkuin kuoriutuivat !? Vähän laiskasti olen katsellut uusia mutten vielä löytänyt kivoja, syksyksi on kuitenkin hankittava uudet. Ihanaa sateista keskiviikko-iltaa !


Scarf H&M, jeans and ballerinas Zara, coat Tiger of Sweden, bag Louis Vuitton Speedy Epi
Share:

Amina





Kesäkuun Ellessä oli kiva juttu suomalais-marokkolaisesta Amina Allamista. Amina on suomalaisen ystävättäreni tytär ja on aina asunut Marokossa. Hän on työskennellyt mallina yli kymmenen vuotta ja nykyisin hänellä on oma tyylitoimisto Casablancassa ja suosittu blogi, jonka sivuille pääset tästä.
Share:

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Over 40 and still fab





Sarah Jessica Parker on syntynyt maaliskuussa 1965 (Google ) ja on varmasti kaikkien tuntema roolistaan Sex and the city elokuvista ja sarjasta. Nämä kuvat ovat melko tuoreita, kaikki tänä vuonna otettuja. Kaksi ylintä edustustilaisuuksista ja kaksi alinta vapaa-ajalta. Ylimmän kuvan iltapuku on minusta hurjan kaunis ja hänellä on upeat asuun sopivat korut. Pitsimekko + korkkarit asuun pukutuisin myös mielelläni. Hänen tyylinsä on melko boheemi ja olen usein miettinyt onko Carrien tyyli Sarahin vai toisinpäin. Olen katsonut myös jonkun muun hänen elokuvansa ja siinä hänen roolihahmonsa tyyli oli paljon klassisempi. Alla olevat kuvat näyttävät sitten toisen paljon rennomman puolen hänestä. Näitä  kuvia, joissa hän on kotinsa läheisyydessä ja ilmeisesti useinmiten vie lapsiaan kouluun, on netissä todella paljon ja osassa hänellä näytää olevan päällään jotain mitä hän on vaan kiireessä napannut päälleen. Se nyt on ihan normaalia, sillä itsekin kuljetin lapsiani kouluun useita vuosia ja olen kyllä iloinen, etteivät Paparazzit olleet perässäni, niin hassuilla vaatteilla sitä joskus kiireessä lähdin ulos.
Sarahilla on aika nuorekas tyyli mutta ei hän mielstäni näytä siltä kuin yrittäisi näyttää kaksikymppiseltä. Pikemminkin vähän paremmin pukeutuvalta koti-äidiltä. Hänen kuviaan katsomalla ei kyllä työ pukeutumis inspiraatiota saa. Mitä mieltä olet Sarahin tyylistä ?








Kuvat Zimbio
Share:

lauantai 18. toukokuuta 2013

Black & white



Tänään haaveilen mustavalkoisesta asusta ja pikkulaukusta. Itseltäni löytyy yksi olkahihnallinen pikkulaukku, mutta se on ruskea ja ikivanha Mulberryn laukku. Laukun osto ei ole nyt ajankohtainen, kun en edes tiedä minkälaisen haluaisin, mutta ainahan voi haaveilla. Ja kuinka kiva on tuo Kate Mossin valkohameinen asu. Ihanaa lauantaita kamut !


Kuvat Pinterest
Share:

perjantai 17. toukokuuta 2013

Black and army green



Tänäänkin onnistuin otattamaan itsestäni asukuvan. Aamulla mietin pitkään pitäisikö jo pukeutua ihan kesäisesti vaaleisiin vaatteisiin, mutta päädyin sitten kuitenkin tuttuun ja turvalliseen mustaan. Muutaman kerran olen käyttänyt H&M talvella ostettua takkia vapaa-aikana ja tänään se pääsi ensi kertaa töihin. Muuten kiva takki, mutta täytyy myöntää, että tekonahkaiset hihat ovat hieman epämiellyttävät kuumalla ilmalla, joten tämä takki ei ollut niin kovin hyvä ostos. Pretty Ballerinat sen sijaan ovat super mukavat jo heti uutena jaloissa, joten näitä varmaan hankin jatkossakin. Jotenkin on kuitenkin pukeutuminen outoa, kun näin yhtäkkiä on niin lämmintä, tuntuu ihan että kevät jäi välistä pois ja siirryttiin suoraan kesään. Ihanaa perjantai-iltaa kaikille !


Coat H&M, t-shirt Zoe Karssen, jeans Zara, ballerinas Pretty Ballerinas, bag, Chloé Marcie
Share:

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Today's outfit



Tämän päivän ja muutaman muunkin asu. Olen ihan hullaantunut uuteen collariini. Ihanan mukava päällä ja juuri sopivan rento farkkujen ja Conversejen kanssa. Talvella ostettu trenssi on myös päässyt lemppareiden joukkoon. Sopii niin rentoihin kuin asiallisiimpiin asu yhdistelmiin. Huomenna voisin kokeilla jo vähän kesäisempää asua, vaikka ei tässä asussakaan vielä kuuma tullut. Katukuvassa kyllä vilisi monia hyvinkin kevyesti pukeutuneita. Ihanaa keskiviikko -iltaa kaikille !





Coat Tiger of Sweden, collage shirt Monki, jeans Diesel Livy, shoes Converse, bag Louis Vuitton Speedy Epi
Share:

tiistai 14. toukokuuta 2013

Navy blazer




Tänään ainakin Helsingissä oli jo niin lämmin, että ajatus sandaaleista kävi mielessä. Samoin olisi jo ihanaa pukeutua valkoisiin farkkuihin. Kuvan koko asu on Zarasta. Tykkään tuon bleiserin vähän väljemmästä leikkauksesta ja housutkin ovat kivan lököt. Näinkö sitä taas on palattu löysiin ja väljiin vaatteisiin ? Näköjään. Asussa on kivalla tavalla 80-luvun henkeä. Eilen olin töissä bleiserillä ja tänään trenssillä, kyllä on niin ihanaa kun saa pukeutua kevyemmin. Katsotaan jos saisin asukuvaa taas joku päivä. Toisin sanoen jos joku lapsista suostuu kuvaamaan ja satutaan liikkkumaan samaan aikaan. Kivaa tiistai-iltaa !

Share:

maanantai 13. toukokuuta 2013

Sometimes



Joskus elämä on niin kiireistä, ettei ehdi ottamaan asukuvaa, vaikka on kiva asu, eikä tiedä mistä muusta postaisi, vaikka eilen oli mielessä ainakin kymmenen hyvää ideaa. Jääkaapissa ei ole ruokaa ja on pakko juosta kauppaan töiden jälkeen, vaikka haluaisi mennä vain kotiin. Ja sitten kun on kotona, ei millään jaksaisi tehdä mitään, vaikka juuri oli neljän päivän vapaalla. Kotonakin on kaikki vähän vinksin vonksin, vaikka juuri on siivottu. Tänään on juuri sellainen päivä. Toivottavasti teillä muilla vähän parempi. Rentoa maanantai-iltaa kamut !
Share:

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Suomenlinna



Kuvia eiliseltä päivältä, jolloin kävimme Suomenlinnassa. Asuun sain tosiaan inspiraation eilisen postauksen ensinmäisestä kuvasta, jossa Jennifer Anistonilla on kultanappinen bleiseri vihreiden housujen kanssa. Onneksi en kuitenkaan lähtenyt flipflopeissa, sillä merellä ja Suomenlinnassa oli kylmä tuuli. Oma kultanappinen bleserini on kummitätini vanha ja häneltä saatu. Nuorempana hän oli aivan samankokoinen kuin minä ja monet hänen vaatteistaan ovat myös muutenkin makuuni. Bleiseri on melkein käyttämätön ja se on suomalaisen MalliMarin valmistama sekä 100 % villaa. Ensin ajattelin sen olevan liian kuuma eiliselle päivälle, mutta koska alla oli vain t-paita, bleiseri olikin juuri sopiva.







Suomenlinnassa kävimme lounaalla Kerhoravintola Klubi 20ssä. Tänne on lyhyt matka HSL lautalta ja ravintolalla on todella kiva terassi. Eilen oli kuitenkin kovin kylmää ja tuulista meren läheisyydessä, joten söimme sisällä pienessä kabinetissa. Sisustus kabinetissa on kovin isänmaallista, seinällä mm. Manneheimin kuva ja päiväkäsky. Ruoka tässä paikassa on tavallista suomalaista ruokaa mutta hyvin valmistettua. Eilen söin silakoita ja perunamuussia sekä jälkiruoaksi mansikka/vadelma torttua. Kaikki maukkaita. Viime kesänä söin samassa paikassa lohikeittoa ja se oli todella hyvää. 




                    Mukavaa sunnuntaita ja ihanaa äitienpäivää kaikille äideille !




Blazer MalliMari, t-shirt T Alexander Wang, pants Stravidarius, ballerinas Pretty Ballerinas, scarf Gucci, bag Chloé Marcie, Sunnies Ray-ban
Share:

lauantai 11. toukokuuta 2013

Over 40 and still fab




Edellisen postauksen kommenteissa käytiin keskustelua minkä ikäinen voi käyttää revittyjä / boyfriend farkkuja. Itse ajattelen niin ettei pukeutuminen ole kiinni ikävuosista, vaan persoonallisuudesta. Myös elämäntilanne ja työpaikka vaikuttaa pukeutumiseen. Omaan pukeutumiseen saan ideoita katselemalla muiden naisten pukeutumista. Katselen kuvia netistä ja joskus kadullakin voi nähdä tyylikkäitä naisia. Eniten tietysti inspiroidun suunnilleen saman ikäisten naisten pukeutumisesta. On myös aivan ihanaa jos näen itseäni huomattavasti vanhemman naisen, joka on edelleen tyylikäs ja kivasti pukeutunut. Niinpä sain idean tehdä postaus sarjan, jossa esittelen omasta mielestäni kivasti pukeutuvia yli neljäkymppisiä naisia. Sarjan ensinmäiseksi valitsin Jennifer Aniston, joka on syntynyt helmikuussa 1969 ( googlen tietojen mukaan ). Jennifer on rento pukeutuja, joka usein nähdään farkuissa ja t-paidoissa.Mutta hän kyllä osaa pukeutua näyttävästi juhliin ja muihin virallisempiin tilaisuuksiin. Nämä yllä olevat kuvat ovat  tämän viikon torstailta. Ensinmäisen kuvan asu muuten inspiroi minua tämän päivän asussa, jonka näette huomenna. Rajoittaako ikä vai joku muu asia omaa pukeutumistasi ?

Aurinkoista lauantai-iltaa blogi ystävät ! Ja tervetuloa blogiini uudet lukijat !


Kuvat Just Jared
Share:

perjantai 10. toukokuuta 2013

Today's outfit



Kaikesta tämänpäiväisestä kiireestä huolimatta ehdin ottamaan jopa asukuvan. Aivan uskomattoman ihanaa tämä lämpö ja iltapäivän auringonpaiste. Kyllä oli mukavaa viettää vapaa-päivää. Iltapäivällä kävin postista hakemassa uuden pöydän, tilasin nimittäin jo jokin aika sitten Hayn tarjotinpöydän Finnish designshopista. Kotona nämä pöytä ostokseni heräätävät suurta hupia. Lasten mielestä on ihan hassua, että meillä on olohuoneessa useita pikkupöytiä, muttei yhtään isompaa sohvapöytää. Olen kai vähän jo addiktoitunut näihin pieniin sisustus ostoksiin. Päivän asuksi valitsin farkut ja bleiserin, jonka alla oli vain t-paita. Tuntui melkein kesältä, vaikka puissa ei vielä paljon lehtiä olekaan. 

Rentoa perjantai-iltaa !
           






Blazer Zara, t-shirt T Alexander Wang, jeans Diesel Lowky, loafers H&M, bag Louis Vuitton Speedy Epi, sunnies Ray-Ban
Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig