Olen varmasti jo kymmeniä kertoja hehkuttanut sinisen ja mustan komboa, minusta se on vaan ihana. Ajatelkaa, että joskus neuvottiin välttämääm tätä yhdistelmää. Nyt se tuntuu ihan hassulta samoin kuin moni muukin vanhempi pukeutumis sääntö. Sinivalko raidallinen paita on Elloksen * ja se on todella hauska. Paitakaulukset, röyhelö ja osin kietaisumalli, jossa on kuminauha edessä ja takaa helma on pidempi. Lisäksi paidassa on hieman tavallista leveämmät mansetit kahdella napilla. Kerrassaan lystikäs paita.
Minusta tälläinen naisellisempi paita on parasta yhdistää johonkin rouheampaan, kuten nahkahousuihin. Asun nahkahousut ovat pehmeää tekonahkaa, jogging malliset ja jo vuosia vanhat, mutta edelleen käyttökelpoiset. Asuun sopii aika täudellisesti myös nuo Zaran nilkkurit niiteillä. Ulos toki puin vielä neuleen ylle, sillä en tarkene pelkällä paidalla näin talvi aikaan.
Viikko on taas hurahtanut todella nopeasti. Olokin alkuviikon sairastelusta parantunut, onneksi sillä viikonloppuna on paljon ohjelmaa, töitäkin. Nyt kuitenkin jotain hyvää ruokaa, lemppari sarjoja ja unta. Millaisia viikonlopun suunnitelmia teillä on ? Rentoa perjantai-iltaa !
* Saatu blogin kautta



