sunnuntai 12. elokuuta 2018

SUNDAYS



Täällä on vietetty laiskaakin laiskempaa sunnuntaita. No, olen kyllä imuroinnut ja pyyhkinyt pölyjä sekä käväissyt kaupassa. Muuten päivä on kulunut laiskotellen ja haahuillen. Ehkä tälläinen rento päivä silloin tällöin on tarpeen ? Jotenkin tuntuu, että me nykyisin olemme niin tottuneet suorittamaan myös vapaa-ajalla, että sitä melkein tuntee syyllisyyttä, jos ei tee mitään. Itsekin olen tottunut tänne blogiin kirjoittamaan  viikonloppuisin siitä kuinka aioin käydä lenkillä, kahvilla ja museoissa. 

Päivän laiska fiilis johtuu varmasti myös huonosti nukutusta yöstä. Näin nimittäin viime yönä painajaista ja herätin huudollani myös kaikki kotona olleet lapset. Vanhempi tytär tuli yökylään ja totesi aamulla etten ollut yöllä huutanut vaan karjunut. Voi apua. Unessa muistan myös klikanneeni kuvaa suuremmaksi, ikään kuin olisin katsonut unta netissä. Ehkä tarvitsen vieroituskuurin netistä ja sosiaalisesta mediasta, vaikkei uni nyt suoranaisesti niihin liittynytkään. 

No, mutta rento sunnuntai ja hyvä ruoka perheen seurassa on pyyhkinyt painajaiset ja stressin tiehensä. Tästä on hyvä aloittaa taas uusi viikko. Suloista sunnuntai-iltaa !

Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig