Jos työskentelisin päivittäin toimistossa pukeutuisin luultavasti vähän tähän tyyliin. Asun on itse asiassa valinnut business naisen tyylin tunteva Pia. Hassua miten toisen valitsemassa asussa voi myös tuntea itsensä kotoisaksi. Kuvien paita ja housut ovat tietysti Oasiksen ihastuttavasta mallistosta, nahkatakki ja kengät omat.
Armyn vihreät housut ovat Luxe Utility Trousers, ovat muuten alessa nyt. Housuissa on kivana yksityiskohtana vyö ja malli on melko rento. Kevyesti laskeutuva Tie Front Shirt on malliltaan klassinen, trendikkäänä yksityiskohtana paidan voi solmia edestä. Kuvissa olen laittanut paidan helman kokonaan housujen vyötärön sisään, sillä näin housujen vyö pääsee paremmin esille. Kuvissa minulla on ylläni koko 40 molemmista, sekä housut että paita laskeutuvat kauniisti, kun koossa on vähän reiluutta.
Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne työpukeutumisesta. Onko vielä työnantajan puolelta pukeutumis sääntöjä ? Moni varmasti joutuu käyttämään työvaatteita esim. sairaaloissa, mutta pukeudutteko jotenkin erityisesti työmatkaa varten ? Entä rajoittaako työ pukeutumistanne ? Ja miten haluaisitte pukeutua töihin ? Kivaa viikon jatkoa !
Photos Pia /Business woman






