sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Tukholmassa paistaa aina aurinko























Paitsi talvella. Viime vuosina joka kerta kun olemme käyneet Tukholmassa on siellä paistanut aurinko. Ja joka paikka on ollut täynnä turisteja. Nuoruudessani turisteja oli lähinnä Gamla Stanissa, nyt he ovat levittäytyneet ympäri kaupunkia. Tukholma on tuttu ja silti vieras ja jännittävä. Vaikka olen käynyt siellä melkein joka kesä ja usein talvellakin, olen silti turisti. En ole koskaan asunut siellä, en edes viettänyt pidempiä aikoja. Miltä Tukholma tuntuisi, jos siellä olisi vaikka viikon tai kuukauden ? 
Meidän Tukholman vierailu sujui mukavasti, kävimme kahvilla, shoppailemassa ja lounaalla. Nuoret etsivät kahvilat, kaupat ja ravintolat, itse kuljin perässä ja napsin kuvia. Niin ja tietysti maksoin. Rentouttavaa, viimeistä lukuunottamatta. Kuopuksella on tietyt kaupat, joissa haluaa käydä. Pojan kanssa seuraamme kiltisti perässä ja kaupoissa etsimme istumapaikat ja räpläämme kännyköitämme. Pientä keskustelua ( kiistaa ) syntyy lounas paikan valinnasta, kuopus haluaa kasvisruokaa, poika pizzaa tai hampurilaisia, itse tyydyn mihin tahansa, kunhan saan ruokaa. Kahvilaksi meille kaikille kelpaa paikka, josta saa juustokakkua. Oikeastaan näiden kahden kanssa on kiva olla matkalla. Millaisia muistoja sinulla on Tukholmasta ? Kenen kanssa matkustat mieluiten ? Kivaa alkavaa viikkoa teille kaikille !


Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig