maanantai 26. syyskuuta 2016

Eila Hellgren Tinted Care



Osalle blogini lukijoista Eila Hellgren on varmaankin tuttu nimi. Hänellä onkin Helsingissä kaksi kauneushoitolaa, mutta myös laadukas tuotesarja iholle. Kymmenien vuosien kokemuksella luotu hoitosarja eroaa muista markkinolla olevista tuotesarjoista siinä, että ihoa voidaan hoitaa tuloksellisesti vain 1-3 tuotteella päivässä. Koska rakastan kaikkea yksinkertaista ja uskon että less is more, olin tietenkin innostunut kokeilemaan muutamaa tuotetta. Tätä ultraohutta Tinted Care värillistä hoitovoidetta olen nyt käyttänyt kuukauden päivät ja olen voiteeseen ihan koukussa. Voide toimii normaalin meikin tapaan ja levitän sitä sellaisenaan puhtaalle iholle. Voide on niin ohut ettei se näytä eikä tunnu paksulta meikiltä, mutta peittää kuitenkin riittävästi. Ihosta tulee meikittömän raikas, kuitenkin huoliteltu. Parasta voiteessa on se ettei se tuo juonteita ja ryppyjä esiin, niinkuin moni paksumpi voide tekee. Itselläni voide kestää koko päivän ja iho tasainen ja huoliteltu. Plussaa voide saa kivasta tuoksusta, kauniista ja yksinkertaisen tyylikkäästä pakkauksesta sekä kotimaisuudesta. Oletko sinä tutustunut Eila Hellgrenin tuotteisiin ? Mukavaa maanantai-iltaa kaikille !

* Tuote saatu blogin kautta


Share:

2 kommenttia

  1. Eivätpä ole tuttuja nuo tuotteet, vaikka Eila Helgrenin nimen toki tiedän. Tuollaiset helpot ja kevyet tuotteet ovat parhaita - ainakin tällaiselle ladylle, joka tykkää kevyestä meikistä - ja tällä iällä ei todellakaan halua niitä ryppyjään paksuilla meikkikerroksilla esitellä;)
    Ihanaa syyskuun loppua, Sara!

    VastaaPoista
  2. Kevyet tuotteet ovat meille ihan parhaita ja itse pidän myös kaikesta mikä on helppoa. Meikkaaminen on ihan kivaa, siis jos siihen menee se 5 min. ;) Sen enempää en viitsi meikkiin panostaa - voi apua !

    Kiitos samoin sinulle Lady !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig