lauantai 20. elokuuta 2016

#ihanaaollakotona



Ihanaa olla kotona. Viikonloppu, ulkona paistaa aurinko ja koko päivä aikaa tehdä mitä huvittaa. Blogiin liittyviä juttuja ehdin viime viikolla tehdä tasan yhden eli käydä IKEAn synttäreillä Vanhassa veturitallissa Pasilassa töiden jälkeen. Synttäreillä juhlittiin IKEAn 20-vuotista taivalta Suomessa. Onko siitä jo niin kauan ? Kuka muistaa ensinmäisen käyntinsä IKEAssa ? Samalla julkaistiin uusi IKEAn kuvasto, syötiin kakkua ja kilisteltiin kouhuvalla sekä tutustuttiin syksyn uutuuksiin.




Arvaatkaa mihin ihastuin eniten IKEAn syksyn uutuuksista ? Tietenkin tuohon mustaa tarjotinpöytään. Sitä en oikeasti tarvitse, sillä meillä on jo riittävästi ( ehkä liikaakin ) pikkupöytiä. Sen sijaan tarvitsen sen uuden ruokapöydän ja yöpöydän valaisimen. Muutamiin pikkujuttuihin ihastuin myös ja varmasti syksyn mittaan IKEAssa tulee käytyä.




Postauksen kuvissa vähän maistiaisia IKEAn syksyn uutuuksista ja niistä jutuista joihin itse ihastuin. IKEAn kuvasto jaetaan ensi viikolla n. 1,7 miljoonaan kotiin Suomessa ja tosiaan nyt jo kahdenkymmenen kerran. Uuutuus tuotteita tulee syksyn aikana syyskuussa ja lokakuussa ja  IKEAlla on myös Limited Edition-mallistoja, joita myydään vain tietyn ajan. Ihastuttiko näistä kuvien jutuista joku sinua ? Kuinka usein käyn IKEAssa ? Aurinkoista viikonloppua teille kaikille !


Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig