sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Uudistunut Haikon Kartano ja Spa


Vierailin bloggaajakollegoiden kanssa uudistuneessa Haikon Kartanossa ja miten mukava päivä meillä olikaan. Haikon Kartano on Helsingistä vain lyhyen ajomatkan päässä Porvoon lähellä ja sinne pääsee myös vesitse. Haikon Kartanon historia ulottuu aina 1300-luvulle asti ja Kartano Hotellina se on toiminut vuodesta 1966 asti Vuoriston suvun omistuksessa, joten tänä vuonna vietetään hotellin 50-vuotis juhlaa. 2013 Kartanon huoneet ja aulatilat remontoitiin perusteellisesti ja viime vuonna uudistettiin myös kylpylähotellin huoneet ja muita tiloja sekä uusi Lobby- baari aloitti toimintansa. Loppuvuodesta 2015 avattiin uusi Anti-age Clinic, joka tarjoaa esteettisiä kauneushoitoja ilman kirurgin veistä.


Kuten kuvista huomaa ihastelin erityisesti upeita yksityiskohtia. Kartano Hotellin Imperial huone oli kerrassaan ihastuttava ja sen parvekkeelta avautui huikea maisema. Haikon Kartanon alue on todella kaunis ja puisto on laaja, joten ulkoilumahdollisuudet ovat loistavat. Hektisen kaupunki-elämän vastapainoksi Haikko tarjoaakin oivan mahdollisuuden rauhaan ja rentoutumiseen aikuuseen makuun.


Jos Kartanohotellin puolella saattaa aistia historian Edefeltin maalauksia katselemalla, niin Kylpylähoetllin puoli on modernimpi ilmeeltään, mutta ei jää tyylikkyydessään yhtään huonommaksi. Uudistetut Delux huoneet ovat raikkaita ja tilavia, sillä ne on uudistettu kahdesta huoneesta. Huoneiden ilme on todella upea ja varsinkin kylpyhuoneet olivat loisteliaat ammeineen ja erillisine suihkuineen.


Haikon Spa tilat ovat myös uudistuneet ja suunnittelussa on kyselty asiakkaiden toiveita. Day Spa-asiakkaille on varattu erilliset pukeutumistilat. Spassa on mahdollisuus nauttia allas-alueesta Saunapolkuineen, perinteisen saunan lisäksi Haikosta löytyy höyrysauna, aromisauna ja infrapunasauna, sekä pore-ammeineen. Tiloista löytyy myös kauneushoitola, kampaamo,myymälä, anti-age clinic ja ja huppukylmä -120 C, jota muutamat meistä kokeilivat.



Vierailun päätteeksi nautimme terveellisen salaattibuffeen Spa Bistrossa luomuviineineen ja raakakakkuineen, jotka olivat todella herkullisia. Ensinmäistä kertaa söin raakakakkua, joka oli oikeasti niin hyvää, että vei kielen mennessään. 


Suurkaupungin vilinän sijaan valitsisin ehdottomasti rentouttavan ja rauhallisen irti-oton arjesta Haikon Kartanossa. Oma elämä on töissä välillä yhtä sirkusta ja kotona nuorten kanssa joskus melkoista hulabaloota, joten lomalla kaipaan hiljaisuutta. Haikon Kartano on ylellinen ja upea kohde aikuiseen makuun kylpylöineen, ravintoloineen ja ulkoilumahdollisuuksineen. Kiitos vielä koko Haikon väelle kutsusta ja mukavasta päivästä Kartanossa ! Oletko sinä jo käynyt uudistetussa Haikon Kartanossa ? Suloista sunnuntaita !



Share:

14 kommenttia

  1. En tiedä mikä laiskuus iski, kun en lähtenyt mukaan Haikkoon. Etenkin kun matka olisi taittunut vaikka kävellen, kun on tässä ihan meidän naapurissa. Mutta käyty on Haikon kartanossa toki ja joskus työpaikankin puolesta. Ihanaa sunnuntaita Sara ja upeita kuvia olit ottanut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi. Olisi ollut kiva tavata sinut pitkästä aikaa. Ehkä jossain muussa tilaisuudessa ?
      Ehkä Haikko on sitten teille vähän liian lähellä, jos sinne kävellen pääset ;)

      Kiitos <3 Mukavaa sunnuntai-iltaa !

      Poista
  2. Oih. Ihanan näköinen paikka. Koskaan en ole käynyt. Tänä kesänä varmaan emme lähde ulkomaille! Pitäisiköhän käydä tuolla?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikko on todella kaunis paikka. Jos etsitte rentouttavaa lomapaikkaa on Haikko oikea osoite. Spassa voi käydä myös ilman yöpymistä.

      Poista
  3. Olen käynyt vain kerran Haikossa vaikka noin lähellä sijaitsee. Upeasti remontoidut huoneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sitten uudestaan :) Huoneet ovat todella upeat.

      Poista
  4. Olisi taas näköjään aika mennä minilomalle tuonne. Mukavia muistoja paikasta :) Romanttinen paikka. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menkää ihmeessä :) Uudistunt Spa on myös kokeilun arvoinen.

      Poista
  5. Mun ihana hääpaikka, joka aina saa hyviä muistoja mieleen! <3 Että mua harmitti, kun en päässyt tuonne mukaan, lapsenlikoilla oli kiirettä. :P Seuraavalla kerralla sit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow teillä oli varmasti upeat häät. Serkkuni vietti Haikossa myös hääjuhliaan ja ne olivat ikimuistoiset. Toivottavasti pääsisitte Haikkoon joskus uudestaan.

      Poista
  6. Toi on kaunis paikak, mutta uudistuneessa kohteessa ei olekaan tullut vielä käytyä. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kannattaa käydä uudelleen. Spa on aivan ihana.

      Poista
  7. Pitäisi -tai ei siis pitäisi vaan haluaisi ;)- poiketa tuolla käymään, naapurikylään ei ole pitkä matka ja tienristeyksen ohi tulee usein ajeltua. Edellisestä, ja siitä ainoasta, käyntikerrastani on aikaa 14 vuotta :D On varmasti muuttunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no varmasti on muuttunut, mutta ei onneksi liikaa. Paikan lumo on yhä tallella. Toivottavasti tekin pääsisitte käymään joskus uudestaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig