sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Oliivipuun kuulumisia




Pitkästä aikaa kotikuvia. Viime vuonna ostettu Oliivipuu on kuin onkin selvinnyt talvesta. Olen vihdoin myös vaihtanut sen muoviruukusta saviruukkuun, tosin Granitista ostetusta ruukusta puuttuu vielä aluslautanen. Alkukeväästä myös leikkasin Oliivipuuta tasaisemmaksi ja silloin paljastui tuo keskikohta, jossa on oksia, vaan ei yhtään lehteä. Siitä olen leikannut pois pieniä oksia, odottaen , että niihin tulisi lehtiä. Vaan ei. Ehkä täytyisi leikata reilummin, mutta tavallisilla keittiösaksilla se ei kyllä onnistu. Oliivipuuta en mitenkään erityisemmin hoitanut talven aikana, annoin vettä silloin kuin muistin ja silloin aina aika reilusti. Talven Oliivipuu vietti pääosin keiitiön ikkunalla ja sai ilmeisesti ihan riittävästi valoa.
Kuvissa näkyy myös jo instan @sarasblogi puolella vilahtanut Kiasmasta ostettu Robet Mapplethorpen näyttelyjuliste, jossa kiva teksti I want to see something I've never seen before. Näyttely on auki 13.9 saakka, joten kesällä ehtii hyvin käydä katsomassa sen.
Oma viikonloppu on kulunut kotona siivoillen ja ensi viikonlopun juhlia suunnitellen. Vielä ehtisi käydä lenkillä tai vaikka vähän kuvailemassa ulkona. Miten sinun viikonloppusi on sujunut ?
Laitan tänään myöhemmin illalla  BeckSöndergaardin arvonnan voittajat tänne blogiin. Suloista sunnuntaita !




Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig