sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Mini arvonta



Koska olen moneen otteeseen täällä blogissani hehkuttanut Lumenen geelilakkoja, on varmaan paikallaan antaa teillekin mahdollisuus kokeilla niitä, jos jostain kumman syystä ette sitä ole jo tehnyt. Blogin kautta on kotiini kertynyt varsinainen kynsilakkabaari ja niin päätin arpoa yhdelle onnekkaalle kokeiltavaksi Lumenen kevään uutuusvärejä geelilakoista ja huulivoiteen. Palkintona yhdelle onnekkaalle on siis kolme Lumenen Gel Effect kynsilakkaa 19 Lapin taikaa ( helmiäisvalkoinen ), 56 Aamun tuoksua ( kyyhkyn harmaa ) ja 57 Tulee kevät ( vaalean koralli ) sekä niiden kanssa matsaava Lumenen Lumenen Rasberry Miracle Heleyttävä huulivoide, joka on tehokas yhdistelmä kiiltoa ja hoitavuutta. 
Arvontaan osallistut jättämällä kommentin nimimerkillä tai sähköposti osoitteella tähän postaukseen. Arvonta aikaa on ensi viikon sunnuntaihin asti eli 5.4 keski-yöhön asti. Arvonnan voittajan kerron 6.4 ja nimimerkin jättäneen voittajan toivon ottavan minuun yhteyttä sähköpostitse kahden päivän aikana. Onnea arvontaa ja mukavaa sunnununtai-iltaa !



Share:

69 kommenttia

  1. Mahtavia vaaleita kevään sävyjä. Mukana arvonnassa innolla.

    VastaaPoista
  2. Osallistun! :-)

    Sofia.koivisto@wippies.fi

    VastaaPoista
  3. Lakkafriikille sopiva arvonta, heps mukana!
    anneaulikki@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana ihanan keväisessä arvonnassa :)
    sayav(a)hotmail.fi

    VastaaPoista
  5. Kiva arvonta, kauniit kevätvärit lakoissa. Osallistun :)

    VastaaPoista
  6. Oi ehdottomasti mukana arvonnassa <3
    Ihania sävyjä vieläpä!

    VastaaPoista
  7. Oijoijoi, ilmanmuuta mukana arvonnassa :)
    xx J

    VastaaPoista
  8. Kauniin hento väri tuossa vaaleanpunaisessa lakassa. Mukana arvonnassa ollaan. Ihanaa pääsiäisviikon alkua!

    VastaaPoista
  9. Oi,toi harmaa,ihana. Mukana ollaan arvonnassa!
    isla123(a)luukku.com
    -Isla

    VastaaPoista
  10. Mukava arvonnassa :)

    VastaaPoista
  11. Nyt on niin herkullisia kevään värejä, että ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat värit <3
    Annukka

    VastaaPoista
  13. mukana!
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana ollaan! Olis ihanaa, jos onni osuisi kohdalle, kun varsinkin tuota huulivoidetta olen kuolannut jo pitkään, mutten ole raaskinut ostaa...piristystä Raksa- ja työarkeen tulis kummasti noilla :)
    sipsi@iki.fi

    VastaaPoista
  15. Nuo lakat on ihan parhaita! leinonen.marja@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa.
    josjakun (at )yahoo.fi
    - mimmuska-

    VastaaPoista
  17. Kokeilenpa onneani arvonnassa...kun en koskaan voita :)

    VastaaPoista
  18. Ihanat värit. Mukana!
    Stina

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa ollaan! :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana, ja onpa ihania värejä :)

    VastaaPoista
  21. Oih kuinka suloisia väjerä. Lumene taas kerran yllätti mahtavilla sävyillä. Mä oon niin mukana tässä arvonnassa, nämä kynnet kyllä kaipaa nyt muutakin väriä kun beige,musta ja viininpunainen.
    nataa@hotmail.fi

    VastaaPoista
  22. Ihanat keväiset sävyt! :)

    hanne.korhonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Ihania värejä. Joten kokeilenpa onneani :)

    -Sari-

    VastaaPoista
  24. Innolla mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Vallan valloittavia värejä, just mulle ;) Mukana!

    kirsikka1971@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Minäki olen mukana!
    henna_sarianna@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Ihania värejä lakoissa ja tuota Heleyttävää huulivoidetta olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukana kivassa arvonnassa, sävyt ovat kovasti mieluisat :)

    VastaaPoista
  30. Ihastuttavan keväinen arvonta, mukana ollaan :) Sini.Pitkanen@student.oulu.fi

    VastaaPoista
  31. Ihanan sävyisiä lakkoja arvonnassa. Mukana arvonnassa.

    honkanenpa (at) gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mäkin mukana! :-)
    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa! speuhkur@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukana ollaan! Todella kauniit kynsilakkasävyt! leena.kaasila@arkjr.fi

    VastaaPoista
  35. Ihana arvonta, mukana ollaan :) -Sari P- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  36. Ihanat värit! Mukaan arvontaan :)
    ansamaria33(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kaupassa katselin tuota huulikiiltoa. Lumenen lakat on huippuja ja mitä sävyjä!
    hanna8201@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Mukana arvonnassa :) myymeri@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Ihanat kynsilakkasävyt, mukana siis arvonnassa :) paivi.pitkanen5@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Ihania, keväisiä sävyjä! Mukana arvonnassa. :) pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Opiskelijabudjetti ei salli lakkojen hankkimista, joten tuommoiset herkut on vaan luvatonta silmänruokaa ;) Aivan ihania sävyjä oisi. Mukaan arvontaan. annukka36(at)luukku.com

    VastaaPoista
  42. mukana arvonnassa! :) vennanblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana!
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Kauniit sävyt, mukana arvonnassa :) - Maarit

    VastaaPoista
  45. Ihania sävyjä! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Lumenella kivoja lakkoja, arvonnassa mukana! t. Maritta

    VastaaPoista
  47. Lumenen lakat on kyllä hyviä, hinta-laatusuhde kohdallaan! Huulikiiltoon en ole vielä tutustunut. Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  48. Paria sävyä olen jo kokeillut, mutta ei näin nätin keväisiä.
    backinreverieÄgmailÄcom

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa! :)

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Ihania keväisiä sävyjä!

    -elina

    selkee1@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Ihania sävyjä! :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Mukana kivojen lakkojen arvonnassa!
    pussikarhu@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Mukana ihanassa arvonnassa! ♥

    jelena.nieminen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  54. irmeli.nieminen(at)hotmail.com4. huhtikuuta 2015 klo 20.06

    Osallistun arvontaan. :)

    VastaaPoista
  55. Mukaan arvontaan!
    Marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Upeita värejä, mukana ollaan :)

    empukka_emppa@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Mukana arvonnassa. Lumenen kynsilakat on suosikkejani.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  58. Mukaan arvontaan ! Tjja (tiiakemppi(at)hotmail.com)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig