sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

5 X 5 The blog challenge



Sain Caelialta haasteen jonkin aikaa sitten ja itseni tuntien on parasta vastata niin kauan kuin haaste on vielä muistissa. Joskus nimittäin unohdan vastata näihin. Haastaja kertoo viisi aihetta ja haastetun tulee kertoa top5 kuhunkin aiheeseen liittyen. Tämän jälkeen haastettu keksii viisi uutta aihetta ja haastaa mukaan viisi bloggaajaa. Kiitos vielä Caelialle haasteesta ! Caelian blogi on muuten aivan ihana, jos et vielä ole tutustunut siihen, kannattaa nyt käydä kurkkaamassa tästä linkistä.




Ja sitten vastaukseni Caelian kysymyksiin. 
1. Missä maissa tai kaupungeissa haluaisit käydä vuoden 2015 aikana ?
  • Tukholma
  • Kööpenhamina
  • Pariisi
  • Tallinna
  • Turku



2. Tavoitteesi tai haaveesi vuodelle 2015 ?
  • Saada karsittua kodista/vaatekaapista turhat jutut pois.
  • Ehtiä harrastamaan liikuntaa säännöllisesti. Liian usein on mukamas liian kiire ja niin lenkkeily tai salilla käynti jää välistä.
  • Lapsiin liittyen haaveilen, että onnistuisivat opinnoissaan ja pääsisivät jatkamaan niitä mieleisillä aloilla.
  • Jostain pitäisi löytyä myös aikaa lukemiseen, valokuvaamiseen ja bloggaamiseen.
  • Lisää unta.



3. Kaikkien aikojen lempparikappaleesi tai artistisi ?
Tämä oli tosi vaikea, koska pidän monenlaisesta musiikista ja vuosien aikana on tullut kuunneltua niin paljon eri artisteja. Tässä nyt niitä kappaleita, jotka tällä kertaa tulivat mieleen.




4. Näin kevään korvilla - lempipuuhasi keväällä ?
  • Valon lisääntyessä valokuvaus kiilaa ykkköseksi
  • Lenkkeily
  • Kaupungilla vaeltelu
  • Sisustus ja siivous
  • Parvekkeen sisustus kesäkuntoon kukkineen



5. Mukavimmat muistot vuosien varrelta ? Tämä oli vähän hankala kysymys. sillä niitä mukavia muistoja on kertynyt aika paljon. Valitsin sitten niitä, jotka tällä kertaa ensin tulivat mieleen.


  • Pienenä koululaisena minulla ei ollut omaa parasta ystävää koulussa ja olin ihan super onnellinen, kun naapurirappuun muutti ikäiseni tyttö, josta tuli myös luokkakaverini ja saimme istua vierekkäin koulussa. Joten terveisiä sinulle ihana !
  • Aika hupaisaa oli lennolla, jolla erään matkustajan mukanaan tuoma JÄÄTELÖ alkoi sulaa ja valua matkatavarahyllyltä. 
  • Suomalainen jouluateria, jonka valmisti ja tarjosi puolalainen ystävätär suomalaisen miehensä kanssa kaukana kotimaasta. Kiitos vielä vuosienkin päästä ! Kiitos myös mukana olleille ystäville ! Olette mielessäni.
  • Moniin entisiin ja nykyisiin työkaverihin liittyy kivoja muistoja. Töissä on oikestaan aika kivaa. Terkkuja nykyiselle tiimilleni. Olette ihan huippuja.
  • Lasten kanssa on aina kivaa. Meillä on paljon yhteisiä mukavia muistoja. You are the lights of my eyes !   
Haastan mukaan seuraavat bloggaajat Beauty of lifeHome at lastSea That SparklesSecret Wardrobe ja Vaaleanpunainen hirsitalo
Viisi kysymystäni heille ovat :
  1. Viisi sisustustuotetta, jotka toivoisit kotoasi löytyvän ?
  2. Viisi pakkoa hankkia juttua tänä keväänä vaatekaappiin ?
  3. Viisi matkakohdetta, jonne haluat vielä joskus matkustaa ?
  4. Viisi tuoksua (hajuvesi ), joita et voi unohtaa ?
  5. Viisi kauneustuotetta, joita ilman et selviä ?
Suloista sunnuntaita !



Share:
© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig