Ensin oli tarkoitus postata kauniita talvisia kuvia, mutta katsellessani niitä aloin haaveilemaan kesästä. Mielessäni olen pimeän syksyn aikana usein makaillut palmujen alla ja haaveillut auringosta ja lämmöstä. Vaikka mitään matkoja kesän lämpöön ei ole tiedossa ja meidän kesään on pitkä aika, voi silti haaveilla kesävaatteista. Viime kesänä hullaannuin valkoiseen ja jopa koko valkoisiin asuihin. Eikä se ole vieläkään laantunut, päinvastoin. Ensi kesänä tulette siis näkemään entistä enemmän valkoista ylläni. Muutama hankintakin on mielessä, mutta palataan niihin myöhemmin. Mikä väri innostaa sinua nyt eniten ? Mukavaa maanantaita !



